Tagi: Joulu
Merimasku starttaa joulunodotuksen 24.11.
NAANTALI. Merimaskun maamiesseurantalolla järjestetään lauantaina 24. marraskuuta kello 11–15 jo perinteeksi muodostunut Joulu saapuu Merimaskuun -tapahtuma. Joulunajan käynnistävässä tilaisuudessa on luvassa muun muassa jouluista askartelua,...
Joulunodotus on tapahtumia tulvillaan Kaarinassa, Liedossa, Paimiossa ja Sauvossa
TAPAHTUMAT. Vaikka ei lunta aivan vielä saataisikaan, perinteiset joulunavaukset ovat jo ovella. Sauvon torin valtaavat lauantaina 24. marraskuuta kello 10–13 joulumarkkinat, joiden kojut notkuvat herkkuja,...
Naantalin Tullin joulua vietetään Kuparivuoren urheilutalolla
NAANTALI. Naantalin Kuparivuoren urheilutalo virittäytyy jouluun 24. – 25. joulukuuta väliseksi ajaksi. Tullin joulussa järjestetään jouluruokailua ja erilaista ohjelmaa koko perheelle jouluaattona ja joulupäivänä klo 10–18. Tapahtuma on suunnattu...
Herkut ja koristeet kävivät kaupaksi Raision joulunavauksessa
RAISIO. Raision joulun 30. marraskuuta avannut joulutori täyttyi myyntikojuista, joita oli torin lisäksi pystytetty myös entisiin Raision Akvaarion tiloihin. Tapahtuman ohjelmassa oli Friisilän koulun...
Joulupukki vieraili perhepäivähoidon lasten joulujuhlassa Raisiossa
RAISIO. Joulupukki vieraili Petäsmäen pururadan laulupenkillä maanantaina 4. joulukuuta aamupäivällä Metsäsylttylän, Petäsmäen ja Somersojan perhepäivähoitajien sekä heidän hoitolastensa yhteisessä joulujuhlassa.Tuomisina hänellä oli lahjoitetut pienet pussukat...
Raision Kirjastotalon itsenäisyysjuhlan huipentaa tulishow
RAISIO. Raision Kirjastotalossa juhlitaan tiistaina 5. joulukuuta kello 16–19 Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Juhlan pääosassa on iloinen yhdessäolo kaikenikäisten kaupunkilaisten kanssa keskellä vuoden pimeintä aikaa...
Lumoava joulukalenteri avautuu Littoisten pihapiireissä
LITTOINEN. Littoisissa avautuu ensimmäistä kertaa Lumoavat pihat -joulukalenteri. Mukaan kalenterin tekoon on lähtenyt seurakunnan, koulun ja partion lisäksi yksityisiä koteja sekä taloyhtiöitä. Joulukalenterin rikkaus on,...
Askaisten joulunavaus sujui aurinkoisessa säässä
Maskussa aloitettiin valmistautuminen jouluun 25. marraskuuta. Päivällä viihdyttiin Marskin joulutorilla Askaisissa ja illalla oli vuorossa puolestaan kunnan jouluvalojen sytytys Lemun torilla.
MASKU. Maskun Askaisissa sijaitsevalla...
Jouluinen toripäivä avaa Raision joulun
RAISIO. Raisiokeskuksen joulunavausta vietetään Tasalanaukiolla torstaina 30. marraskuuta kello 14–18. Raision torille levittäytyvillä myyntipaikoilla on luvassa vilskettä, joulumusiikkia ja ohjelmaa koko tapahtuma-ajan. Tapahtuma toteutetaan...
Joulunavaukset valtaavat Kaarinan, Liedon, Paimion ja Sauvon
Marras–joulukuun vaihde on täynnä toinen toistaan iloisempia joulutapahtumia, joissa herkutellaan, esiinnytään, myydään ja ostetaan, tavataan tuttuja ja mahdollisesti myös Korvatunturin väkeä.
TAPAHTUMAT. Sauvon kunta järjestää...