lauantai, 2 joulukuun, 2023
Koti Tagit Ilmasto

Tagi: Ilmasto

Turun ilmastojoukkue vauhdissa

Osana ilmastokaupunkisopimustaan Turku kutsuu mukaan alueen yrityksiä ja muita toimijoita kantamaan oman kortensa kekoon ilmastositoumuksen täyttämiseksi. TURKU. Pormestari Minna Arven ilmastokahveilla 2. marraskuuta allekirjoitettiin ilmastositoumuksia....

Politiikan syksy käynnistyi Turussa ilmasto- ja luontoteemojen merkeissä

Turun ilmastofoorumi oli kahden viime vuoden tapaan osa Eurooppa-foorumin ohjelmaa. Keskeisinä foorumin teemoina tänä vuonna olivat Turun ilmastotyön EU-ulottuvuuksien lisäksi luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen...

Elokuu huipentuu kansainväliseen Itämeripäivään

Itämeren omaa teemapäivää vietetään elokuun viimeisenä torstaina monipuolisen ohjelman merkeissä.  YMPÄRISTÖ. Itämeripäivän tavoitteena on 31. elokuuta innostaa ihmisiä nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja ja...

Energiansäästöä, luonnon monimuotoisuutta ja yhteistyötä

Varsinaissuomalaiset museot kulkevat yhdessä kohti ekologisempaa museotoimintaa. MUSEOT. Maakunnan ammatillisesti hoidetut museot ovat saaneet ympäristöystävällisyyteen tähtäävät toimenpidesuunnitelmansa valmiiksi. Suunnitelmat liittyvät Turun museokeskuksen käynnistämään Varsinais-Suomen museoiden...

Ympäristömme energianlähteet luovat mahdollisuuksia omavaraisuuteen

Raision Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Hokkanen näkee aurinkoenergiassa paljon hyvää potentiaalia, erityisesti täällä aurinkoisimmassa osassa Suomea asuville. Pientalojen energiantuotantoa hän täydentäisi hybridimalliksi aurinko- ja bioenergialla,...

Raision kaupunki tähyilee ilmastosuunnitelmasta tekoihin

RAISIO. Raision kaupungin Ilmastosuunnitelmasta tekoihin -hankkeen tiimoilta valmistettuun kyselyn tuli 113 vastausta. 7. huhtikuuta asti avoinna olleen raisiolaisille öljyllä lämmitettävien omakotitalojen asukkaille suunnatun kyselyn...

Paikalliset omakotiyhdistykset kestävien energiaratkaisujen tiedonvälittäjinä

Valonia järjestää yhteistyössä kuntien ja yhdistysten kanssa asukastilaisuuksia muun muassa pientalojen ja taloyhtiöiden energia-asioista. ENERGIA. Suomen Omakotiliiton Varsinais-Suomen piirijärjestössä ja Liedon Omakotiyhdistyksessä puheenjohtajana toimiva Harri...

Leader Ravakka hakee ihmisten kokoisia ideoita

Leader-rahoituksella kehitetään maaseudun elinvoimaa esimerkiksi paikallisia yhdistystoimijoita tukemalla Laitilassa, Mynämäessä, Pyhärannassa, Uudessakaupungissa ja Vehmaalla. TAPAHTUMAT. Leader Ravakka järjestää ensi viikolla kaksi mielenkiintoista työpajaa, joissa kartoitetaan...

MEP Elsi Katainen Varsinais-Suomessa: Kestävään maatalouteen tukea ilmasto- ja ympäristöehdoin

Varsinaissuomalaiset maataloustuottajat kerääntyivät keskustelemaan MEP Elsi Kataisen kanssa muun muassa vuonna 2023 voimaan tulevasta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksesta. YMPÄRISTÖ. Europarlamentaarikko Elsi Katainen vieraili Sauvossa...

Raision ilmastosuunnitelma

KUNTAVAALIT/MIELIPIDE Ilmaston lämpenemistä on tutkittu yli 50 vuotta. Lintututkijat ovat Suomessa olleet huolestuneita lajikadosta yli 40 vuotta. Vesien saastuminen on ollut puheena yli 30 vuotta....
Skip to content