perjantai, elokuu 23, 2019
Tagit Viestit, jotka on tagattu "Mylly"

Tagi: Mylly

TALOUS. Restonomi, tradenomi Mari Hantula on valittu Kauppakeskus Myllyn uudeksi toimitusjohtajaksi 1.8.2019 alkaen. Hantulalla on monipuolinen kokemus ja näkemys vähittäiskaupasta ja sen kehittämisestä. Hän siirtyy...

TALOUS. Raision kauppakeskus Myllyssä jatkuvat Myllytys-päivät vielä sunnuntaihin asti. Kauppakeskuksen yli 150 liikettä ovat käynnistäneet kevään omilla tarjouksillaan. Kaupanteon lisäksi Myllyssä on mahdollista seurata...

TALOUS. Kauppakeskus Myllyn kävijämäärä nousi uuteen ennätykseen viime vuonna. Kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa ja kasvua yli kolme prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Myös myynti kasvoi...

RAISIO. Kauppakeskus Myllyn joulunavauksessa vieraili sunnuntaina kaikkien aikojen suurin yleisö eli yli 25 000 kävijää. Se on lähes 10 % enemmän kuin viime vuonna....

KIRJALLISUUS. Paleface eli Karri Miettinen vieraili Suomalaisessa Kirjakaupassa Kauppakeskus Skanssissa ja Kauppakeskus Myllyssä 25. lokakuuta. Julkistamistilaisuuksissa hän esitteli kolmisen viikkoa sitten julkaistua Viides Maamme-kirja:...