Mari Hantula Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtajaksi

Mari Hantula on valittu Kauppakeskus Myllyn uudeksi toimitusjohtajaksi.

TALOUS. Restonomi, tradenomi Mari Hantula on valittu Kauppakeskus Myllyn uudeksi toimitusjohtajaksi 1.8.2019 alkaen.

Hantulalla on monipuolinen kokemus ja näkemys vähittäiskaupasta ja sen kehittämisestä. Hän siirtyy tehtävään Turun Stockmannin tavaratalon johtajan paikalta ja on sitä ennen työskennellyt Kultajousi-myymälöiden ketjujohtajana sekä Marimekossa vähittäiskaupan tehtävissä vastaten muun muassa Marimekon globaalin vähittäiskauppakonseptin ohjauksesta.

Hantula saa johdettavakseen myynnillä, pinta-alalla sekä liikkeiden lukumäärällä mitattuna alueen suurimman kauppakeskuksen. Myllyn myynti kasvoi viime vuonna lähes kaksi prosenttia noin 227 miljoonaan euroon ja kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa ja kasvua yli kolme prosenttia vuoteen 2017 verrattuna.

– Odotan kovasti, että saan tutustua Myllyn henkilökuntaan ja kauppiaisiin ja pääsemme yhdessä jatkamaan sitä hyvää työtä, jota kauppakeskuksessa on tehty. Myllyssä on panostettu hyvään liike- ja palvelukokonaisuuteen, mielenkiintoisiin tapahtumiin sekä asiakkaiden kuunteluun ja turvallisuuteen. Ne ovat asioita, joita pidän erityisen tärkeinä kauppakeskuksen toiminnassa. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin, Hantula toteaa.

Kauppakeskus Myllyä vuodesta 2016 lähtien luotsannut Kati Kivimäki siirtyy Kauppakeskus Mall of Triplan kauppakeskusjohtajaksi Helsinkiin.