Seutusanomat odottaa Postilta tietoa ensi viikon jakelutilanteesta

Toimitusjohtaja Mika Leinonen: ”Uskomme, että järki voittaa!”

Seutusanomien arkistokuva vuodelta 2016.

Nykyään kaupunkilehtiä kustantava entinen jakeluyrittäjä, ML-Mediat Oy:n toimitusjohtaja Mika Leinonen uskoo, että järki voittaa. Hänen näkemyksensä mukaan Postin työntekijät ovat palkkansa ansainneet ja Työtuomioistuimen viimeviikkoinen päätös muutti koko työtaistelutilanteen turhaksi.

Noin 9 000 Postin työntekijää aloitti maanantaina lakon, joka vaikuttaa postin jakeluun, käsittelyyn ja kuljetukseen. Muun muassa varhaisjakelu ja lääkekuljetukset on rajattu pois lakon piiristä.

ML-Mediat Oy:n kaikki kolme lehteä Turun Seutusanomat itä, Turun Seutusanomat länsi ja Seutusanomat Vakka jaetaan Postin Premium-jakelussa päiväpostin mukana, joka seisoo lakon ajan. Seuraavat lehdet ilmestyvät 21. marraskuuta, jos Postilta ei tule muuta tietoa.

– Tällä hetkellä me emme tiedä, mikä ensi viikon jakelutilanne on. Emme ole saaneet Postilta sataprosenttista tietoa siitä, etteikö lehtiämme jaettaisi. Neuvottelut alkavat huomenna ja maanantaina saamme toivottavasti viimeistään tietää, jaetaanko torstain lehdet, kertoo ML-Mediat Oy:n toimitusjohtaja Mika Leinonen.

Jos Postin lakko toteutuisi kuukauden mittaisena, ML-Medioilta jäisi seitsemän lehteä julkaisematta, mikä tarkoittaisi liikevaihtoon noin 15 prosentin lovea.

– Nyt kuitenkin lähdetään siitä oletuksesta, että järki voittaa ja lehdet jaetaan ensi viikolla normaalisti. Jos Posti ilmoittaa maanantaina jotain muuta, niin olemme heti yhteydessä asiakkaisiin, kommentoi Leinonen.

Seutusanomien verkkolehdessä julkaistaan uutisia normaalisti joka päivä ja myös Seutusanomien mainostajat voivat käyttää verkkolehden näkyvyyttä hyödykseen.

Palkat työtaistelun aiheena

Postin työntekijöiden lakon syynä on valtio-omisteisen Postin halu siirtää työntekijänsä halvemman työehtosopimuksen piiriin. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on tiedottanut, että Palvelualojen työnantajaliitto Palta ja Posti ovat ilmoittaneet Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvotteluissa korvaavansa nykyisen työehtosopimuksen määräykset kokonaisuudessaan soveltuvin osin Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevaa työehtosopimusta vastaavilla määräyksillä. Tämä muutos romuttaisi PAU:n mukaan monen työntekijän työehdot ja toisi palkkaan tuntuvan heikennyksen.

Mika Leinonen ihmettelee, miksi Postilla on tarve jatkaa palkanalennuskampanjaansa, kun juuri viime viikolla Työtuomioistuin antoi lausunnon, jonka mukaan ne jakeluyhtiöt, jotka ovat käyttäneet SME ry (Suomen mainosjakajien etujärjestö) ja SKE ry:n (Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys) mainostenjakajien palkkaehdoissaan omaa ns. työehtosopimusta joutuvat jatkossa noudattamaan palkanmaksuissa Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta.

– Näin ollen Postin suurimman kilpailijan Suomen Suoramainonnan mainosten- ja lehtien jakajille täytyy jatkossa maksaa tuntipalkkaa sekä jakelutyöstä että lajittelutyöstä. Postin ”kilpailijoiden” palkkataso siis nousee merkittävästi ja jo niin lähelle Postin jakajien palkkatasoja, että nyt Postin aloittamalta palkanalennuskampanjalta tippuu jo tästä johtuen pohja pois. Postin ja Paltan vaatimukset ja perustelut näiden asioiden valossa tuntuvat kokonaan tyhjiltä, Leinonen toteaa.

”Jakajat ovat ansainneet palkkansa!”

Mika Leinonen ehti toimia pitkään jakeluyrittäjänä ennen kun osti ensimmäisen kaupunkilehtensä.

– Postin jakajat ovat ansainneet palkkansa. Työ on todella haastavaa Suomen olosuhteissa ja he hoitavat työnsä kyllä erinomaisesti. Nyt ei ole palkanalennusten aika, vaan Posti voi tehdä muunlaisia toimia, jotka auttavat tilannetta, Leinonen jyrähtää.

Posti on nostanut kymmenillä prosenteilla Seutusanomien jakeluhintoja muutaman vuoden aikana.

– Mutta oman tuotteen Postisen hintoja on nostettu vain muutaman prosentin verran. Siellä hintoja enemmän nostamalla Posti korjaa heti tilannettaan. Näin ei palkkoihin tarvitse koskea ja sanomalehtien jakeluhintojakin on mahdollista laskea sellaiselle tasolle, mikä on lehdille kestävää, Leinonen toteaa.

Ministerit mukaan keskusteluun

Mika Leinonen tapaa muiden vastaavassa tilanteessa olevien yrittäjien sekä muun muassa Varsinais-Suomen liiton edustajien kanssa vielä tämän viikon aikana Postin omistajanohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron sekä liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin erityisavustaja Henrik Haapajärven. Leinosen vetämän delegaation tavoitteena on saattaa ministerit ajan tasalle Postin viimeaikaisten toimien vaikutuksesta suomalaisten lehtien ilmestymiseen.

Janica Vilen