Welcome to Turun Seutusanomat   Click to listen highlighted text! Welcome to Turun Seutusanomat
13.7 C
Turku
Koti Turku Kulttuuriturkulainen radioääni Kalle Talonen palkittiin Turun päivässä

Kulttuuriturkulainen radioääni Kalle Talonen palkittiin Turun päivässä

0
86
Kallen Kantapöytä Turun kaupunginteatterissa.
Kallen Kantapöytä Turun kaupunginteatterissa.

Turkuseura on valinnut Vuoden kulttuuriturkulaiseksi toimittaja, runoilija Kalle Talosen, joka jututti vuosien ajan paikallisia ihmisiä Yle Radio Suomessa Turun seudun aiheita käsitellen. Hän isännöi yli kymmenen vuoden ajan Kallen Kantapöytä -nimistä keskusteluohjelmaa, jonka ideana oli simuloida kahvi- tai baaripöytäkeskustelua.

Keväällä keskusteluohjelma sai uuden kodin elävän yleisön edessä Turun kaupunginteatterissa.

– Tuntuu siltä, että turkulaiset kaipaavat vapaata ja rentoa julkista keskustelua paikallisista aiheista kera paikallisten ihmisten. Sitä toivon yhä enemmän kaupunkiin, sanoo Talonen.

Kalle Talonen sijoittui tänä vuonna kolmanneksi Vuoden turkulainen -kilpailussa.

Hän on syntynyt Tyksissä, mutta asui parikymppiseksi asti Espoossa. Vuonna 1999 Talonen muutti Turkuun opiskelemaan toimittajaksi ja on asunut siitä asti kaupungissa. Hän on koulutukseltaan medianomi.

– Kun ihminen ystävystyy Turun kanssa, niin se on kyllä elinikäinen suhde.

– Turku merkitsee minulle sopivan kokoista kotia, jossa kulttuuria on tarjolla joka nurkan takana niin paljon kuin ikinä jaksaa kuluttaa. Se on yksi tärkeä syy, miksi olen jäänyt Turkuun.

Turkuseura on valinnut kulttuuriturkulaisen vuodesta 2006.

Valinnalla halutaan nostaa esiin turkulaisen kulttuurielämän korkeaa laatua ja monimuotoisuutta sekä kiittää ansioituneita taide- ja kulttuurivaikuttajia heidän työstään.

– Tämä on hämmentävän suuri kunnia. Radiossa on usein yksin studiossa, eikä oikein muistakaan, millainen merkitys sillä työllä on monelle ihmiselle omalla alueella, nykyisin freelancerina muun muassa Auran Aalloilla juontava Kalle Talonen toteaa.

Moni tuntee Talosen radiojuontajana, mutta hän on myös runoilija ja julkaissut useita runokirjoja.

– Olen ylpeä siitä, että perustin Turkuun lavarunoklubin Turku Öpen Micin, joka vietti juuri 10-vuotisjuhliaan Bar Öössä. Tämä on itselleni ehkä se tärkein kulttuurisaavutus kaupungissa, Talonen hehkuttaa.

Uutta kulttuuriturkulaista juhlittiin Vanhan Suurtorin lavalla Turun päivänä.

Aiempia kulttuuriturkulaisia ovat muun muassa kuvataiteilija Erika Adamsson, kirjallisuuden alan monitoimimies Kari J. Kettula, ohjaaja ja teatterijohtaja Mikko Kouki, iskelmäduo Matti ja Teppo ja kirjailija Ann-Christin Antell.

Jokaisella kulttuuriturkulaisella on oma nimikkopuunsa Samppalinnanpuistossa. Kalle Talosen puu, tammi, istutettiin Turun päivänä.

– Nimikkotammi Samppalinnanmäellä on ihme, josta en olisi todellakaan osannut edes haaveilla niinä vuosina, kun pelasin viereisellä futiskentällä Turun pubiliigaa joukkueemme Alvar Saintsin paidassa, Talonen toteaa.

Turun Seutusanomat

Skip to content Click to listen highlighted text!