
Toukokuusta 2023 asti valmisteltu Maarianrinteen asemakaavan muutos etenee, mutta kaavaehdotus on merkittävästi erilainen kuin aiempi kaavaluonnos.
Yksityinen toimija suunnittelee Maarianrinteen tontille kylpylähotellia.
– Kaavaehdotukseen on tehty merkittäviä muutoksia ja parannuksia vastaanotetun palautteen perusteella. Rakentamisen tulee sopia alueen rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön, tiedottaa Naantalin kaupunki.
Esimerkiksi suurinta sallittua kerroslukua on madallettu neljästä kolmeen.
– Rakennuksen kerroslukua ja korkeutta pienentämällä, sekä suunnittelua kaupungin toimesta ohjaamalla, on saatu luonnostasoista rakennussuunnitelmaa kehittymään parempaan suuntaan.
Lisäksi palautteen perusteella on tarkennettu ja tiukennettu rakentamishankkeen valaistus- , julkisivu-, puistoalue- ja kattoratkaisuja.
Rakennusten pääasiallisena julkisivuverhouksena tulee käyttää peittomaalattua puuta. Värisävyjen tulee sopeutua Kirkkopuiston ympäristöön ja maisemaan. Kattomuodon tulee poiketa selkeästi kirkon kattomuodosta.
Noviisinpolulta tulee järjestää kävely-yhteys tontille.
Naantalin tekninen lautakunta on päättänyt ehdottaa Naantalin kaupunginhallitukselle, että kaavaehdotus laitetaan nähtäville.
Kaupunginhallitus käsittelee asemakaavaehdotuksen laittamista julkisesti nähtäville kokouksessaan 23. kesäkuuta.