Kysely: Naantalin ja Turun asukkaat samaistuvat kotikuntaansa

0
142
Kuntaliiton taulukko kuntalaisten merkittävimmistä alueellisista samaistumiskohteista vuonna 2024.

Kuntaliiton valtakunnallisen Kuntalaistutkimuksen mukaan Naantalin ja Turun asukkaat samaistuvat kotikuntaansa erityisen voimakkaasti.

Kuntalaistutkimukseen vastasi viime vuonna 10 500 suomalaista 46 kunnasta ja kaupungista.

– Kuntalaistutkimus 2024 osoittaa, että kotikunta on yhä tärkeä osa suomalaisten identiteettiä, erityisesti pienissä kunnissa ja iäkkäämmissä ikäryhmissä. Paikallisuuden merkitys näkyy vahvasti myös arjen kokemuksissa: mitä pidempään ihminen on asunut kunnassaan, sitä vahvemmaksi yhteenkuuluvuuden tunne muodostuu, tiedottaa Kuntaliitto.

Kotikuntaansa samaistuvien määrä kuitenkin vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea.

Kuntalaistutkimukseen vastanneista Naantalin asukkaista 73 prosenttia ilmoitti samaistuvansa kotikuntaansa melko paljon tai erittäin paljon. Prosenttiluku on koko Suomen korkein tutkimuksessa mukana olleiden kuntien osalta.

Seuraavaksi eniten kotikuntaan samaistutaan Inarissa (69 prosenttia). Myös Tornio (67 prosenttia) ja Keitele (64 prosenttia) sijoittuvat kärkeen.

Suurista kaupungeista Turku on listan ykkösenä. Turkulaisista vastaajista 62 prosenttia kertoi samaistuvansa omaan asuinkaupunkiinsa joko melko paljon tai erittäin paljon.

Suurista kaupungeista myös Vaasa (61 prosenttia) erottuu edukseen.

Myös Raisio oli mukana Kuntalaistutkimuksessa ja siellä 52 prosenttia samaistuu omaan kotikuntaansa.

Tutkimuskuntien keskiarvo kotikuntaan samaistumisessa on 56 prosenttia. Isoista kaupungeista keskiarvon tuntumaan asettuvat Espoo, Hämeenlinna, Lappeenranta ja Mikkeli.

Vähiten kotikaupunkiin samaistutaan Vantaalla, jossa vain 40 prosenttia vastaajista samaistuu kotikaupunkiinsa.

Kuntalaistutkimuksessa vastaajilta kysyttiin, että missä määrin vastaaja kokee samaistuvansa tai kokee yhteenkuuluvuutta erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin. Alueellisia kokonaisuuksia olivat esimerkiksi asuinalue, kaupunginosa, kotikunta, maakunta, Suomi, Pohjoismaat, Eurooppa ja Euroopan unioni.

Vastaaja sai arvioida samaistumistaan asteikolla 1-5.

Vastaajista 87 prosenttia kertoi samaistuvansa Suomeen ja 65 prosenttia Pohjoismaihin. Omaan maakuntaansa samaistuu 52 prosenttia ja omaan kaupunginosaansa 49 prosenttia vastaajista. Eurooppaan ilmoitti samaistuvansa 54 prosenttia ja Euroopan unioniin 45 prosenttia suomalaisista.