Vapaaehtoinen tukihenkilö voi tukea nuorta arjen kiemuroissa

0
335
Turkulaiset Cornelia ja Robert tapaavat Tukenasi ry:n TUAS-toiminnan kautta pari kertaa kuukaudessa omien aikataulujensa mukaan.
Turkulaiset Cornelia ja Robert tapaavat Tukenasi ry:n TUAS-toiminnan kautta pari kertaa kuukaudessa omien aikataulujensa mukaan. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Turkulaisopiskelija Cornelia on saanut mielenrauhaa Tukenasi ry:n TUAS-toiminnan tukihenkilönä toimivan Robertin konkreettisesta avusta virallisten asioiden hoitamisessa.

Tukenasi ry:n TUAS-toiminnassa saa olla oma itsensä. Sen ovat huomanneet itsenäistymässä oleva 17-vuotias Cornelia sekä hänen tukihenkilönsä Robert. TUAS-toiminnan tukipari on tavannut maaliskuusta alkaen joka viikko muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Tukisuhteisiin sitoudutaan keskimäärin vuoden ajaksi ja tuen tarve nuorilla voi olla hyvin erilainen, mutta yhteinen tekijä on itsenäistyminen ja siihen liittyvät asiat.

– Tapaamisia voi olla joustavasti, ottaen huomioon kummankin kiireet ja esimerkiksi kesällä pidämme taukoa lomien aikana, he kertovat.

Sopivan tukinuoren löytyminen ei tapahdu välttämättä ihan heti vapaaehtoiskoulutuksen käymisen jälkeen.

Tukiparin yhteensopivuuteen vaikuttavat vapaaehtoisen vahvuudet tukena toimimisessa, ja se minkälaista tukea nuori toivoo saavansa.

– Toiminnassa on mukana hyvin erilaisia ihmisiä, sekä tukihenkilönä että tuettavana, siksi on tärkeää, että löydämme juuri oikeanlaisen tukiparin, Tukenasi ry:n TUAS-toiminnan vapaaehtoistyön koordinaattori Jenna Simola taustoittaa.

Tukenasi ry:n sosiaalialan ammattilaiset ovat aina sekä tuettavan että koulutetun vapaaehtoisen tukena.

– Vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa meidän työntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että tukisuhde toimii, Simola lisää.

Turun klassillisessa lukiossa opiskeleva Cornelia tunsi epävarmuutta talousasioiden hoitamisessa.

Tässä kohtaa kuvioon astui Tukenasi ry:n TUAS-toiminnassa vapaaehtoiskoulutuksen käynyt Robert.

– Sain koulun toimesta apua. Sitä kautta otin yhteyttä Tukenasi ry:n TUAS-toimintaan, kun omilleen muutto ja siihen liittyvät asiat tulivat ajankohtaisiksi, Cornelia toteaa.

– Olen saanut toiminnasta varmuutta valintoihin ja tietynlaista mielenrauhaa. On parempi hakea apua, kuin olla yksin tietyissä tilanteissa – varsinkin asunto- ja rahakysymyksissä, mitkä voivat olla täysin uusia asioita, Cornelia jatkaa.

TUAS-vapaaehtoistoiminnan koulutuksen käynyt luotettava ja kannustava aikuinen tarjoaa määräaikaista ja maksutonta apua.

Apuaan hän tarjoaa juuri niissä arjen haasteissa, joihin nuori kokee tukea tarvitsevansa.

– Matalan kynnyksen toiminnassa on päässyt auttamaan ja haastamaan omaa tietämystään ja osaamistaan. Innostuin toiminnasta, sillä vastaanotto oli alusta alkaen Tukenasi ry:ssä kannustavaa ja iloista, miettii viime syksynä koulutuksen käynyt Robert.

– Tapaamiset olemme sopineet Turun keskusta-alueelle yleensä ilman sen tarkempia suunnitelmia. Kohtaamiselle varaamamme aika on vierähtänyt nopeasti. Se on hienoa, että turvallisena aikuisena on päässyt tarjoamaan tukeaan nuorelle arjen pohdinnoissa, Robert sanoo.

Tukiparin keskusteluissa on ollut talousasioihin liittyen opiskelijan tukien pienuus, hintojen nousu ja työmahdollisuuksien vähyys.

– Näen, että nuoret yrittävät todella paljon, mutta heille pitää entistä enemmän myös luoda mahdollisuuksia kouluttautua ja tarjota töitä, Robert huomauttaa.

Tukenasi ry tukee vuosittain yli 200 nuorta. Seuraava koulutusstartti on 7. lokakuuta.

Tukenasi ry järjestää vuoden aikana tukipareille virkistyksiä sekä vapaaehtoisille koulutuksia ja erilaisia aktiviteetteja yhteistyökumppanien kanssa, joihin myös viimeisin käynti Turun Kaupunginteatterissa lukeutuu.

Katariina Mäkinen-Önsoy