MIELIPIDE.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on kasvussa ja yhä nuoremmat oirehtivat voimakkaasti. Kuitenkin kasvatuksen kentällä kuulee keskustelua, voiko tunnetaitoja edes oikeasti opettaa. Huolestuttavan moni on ollut sitä mieltä, ettei voi. Tämänkaltainen ajattelu sisältää ajatuksen, että lapsi jo syntyisi itsessään joko hyvänä tai pahana ja tekisi ison osan kasvatustyöstä tyhjäksi tai merkityksettömäksi. Ehkä lauseissa kuultaa väsymys tai toivottomuus, ehkä keinot tukea näiden orastavien taitojen kehittymistä eivät ole olleet tarkoituksenmukaisia tai ehkä vain koko alaa vaivaava resurssipula näyttäytyy myös siinä, miten pystymme työtämme toteuttamaan. Kuitenkin väitän, että juuri tunnetaitojen opettelussa ja empatiassa piilee valtavasti potentiaalia vaikuttaa lasten elämään ja mahdollisuuksiin.
Empatia on tapa nähdä ja toimia maailmassa erityisesti sen moraalisena toimijana. Värri (2012; 2004) hyödyntää affektiivista empatiaa osana moraalisubjektiksi kasvuaan. Usein keskitymme valitettavasti empatian sammuttamiseen sen sytyttämisen sijasta. Tähän perustuu esimerkiksi se, mitä teemme sodassa tai miten metsästäessä suljemme oman empatiamme monilajisuutta kohtaan. Mutta empatiaa voi myös lisätä ja kasvattaa sen kokemisen kykyä. Stimuloiva empatia kehittää monipuolisesti myös moraalisen toimijuuden kriteereitä. Ensimmäinen näistä on toissuuntautuneisuus eli kyky asettua toisen asemaan. Huomio on tällöin empatian kohteessa, ei sen harjoittajassa. Toinen kriteeri on avoimuus erilaisuutta kohtaan ja tässä stimuloiva empatia eroaa olennaisesti projektiivisesta. Tällöin keskitymme kuvittelemaan mitä on olla toinen yksilö, emme miltä minusta tuntuisi olla hän. Näin olemme alttiimpia huomaamaan muiden ainutkertaisuuden ja samalla ymmärtäen, etten aktuaalisesti voi olla toinen. (Aaltola, 2017; Nussbaum, 2011) Se on yhteyttä moninaisuuteen ja kuitenkin jokaisen erillisen ainutlaatuisen minuuden tunnistamista ja arvostamista.
Koska empatia mahdollistaa muiden kokemusten sekä näkökulmien havaitsemisen ja reflektoinnin, on sen kautta näin myös mahdollista luoda käsityksiä oikeasta ja väärästä. Näiden kautta taas on mahdollista johtaa erilaisia moraalisia periaatteita ja toimintamalleja. Näin empatia lähestyy myös oikeudenmukaisuuden käsitettä sekä tapaamme kokea oikeudenmukaisuutta. Mitä korkeampi yksilön empatiakyky on, sen vahvemmin hän myös jäsentää asioita moraalin kautta. (Aaltola, 2017) Tämän vuoksi empatiakasvatus on olennaisen tärkeää halutessamme vaikuttaa maailmaan. Tiiviimmillään empatian kautta lähestymme muita objekteina, emme subjekteina. Eli moraalimme kumpuaa kyvystä tunnistaa subjektiutta ja nähdä myös muut olennot yksilöinä omine tarpeineen, todellisuuksineen ja mielineen. (Aaltola, 2017)
Schopenhauer (2005) lähestyy tätä ajatuksella, että tämänkaltainen myötäeläminen on välttämätön reitti moraaliin sillä me otamme toisen kärsimyksen vastaan ja haluamme poistaa sen. Me siis havahdumme toisen pahoinvointiin ja siihen, että sen tulisi loppua. Tämä on se hetki, jossa moraalinen tietoisuus syntyy ja meistä tulee moraalisia olentoja empatian kautta. Vaikka tämän kaltainen ajattelu saattaa olla lopulta yksinkertaistettua ja kokemusten herättämisen onnistumiset yksilöistä riippuvaisia, näen silti empatian toimivan tapana kasvattaa tunnetaitoja, lisätä positiivista ja toivottua sosiaalista käytöstä ja näin vahvistaa yleisesti jokaisen yksilön omaa ja jaettua hyvinvointia. Myös Humen filosofia korostaa, miten empatia on silta kohti muita ja siten myös jotain poikkeuksellista. Empatia onkin kyvyistämme häikäisevin mahdollistaessaan muiden kokemusmaailman ymmärtämisen, vaikka ne olisivat täysin omastamme poikkeuksellisia. (Hume; Aaltola, 2017)
Pedagogisina menetelminä nämä voivat näyttäytyä mm. narratiivien, tarinoiden ja taiteen kautta, jotka antavat mahdollisuuden herättää tämän kaltaista empatiaa. Vaikka siis, kuten kaikessa oppimisessa, sisäisen motivaation merkitys on suuri, on todellakin mahdollista oikeilla pedagogisilla menetelmillä harjoittaa myös tunnetaitoja.
Ja koen, että ne ovat kaiken ytimessä. Miten olla ihminen? Kuka minä olen suhteessa itseeni ja muihin? Miten saan kavereita ja kuulun joukkoon? Mitä tunnen ja mitä se tarkoittaa? Onko jotain oikeasti tämän tärkeämpää, mitä meidän tulisi opettaa lapsille? Liitän empatian ja sosioemotionaaliset taidot itse vahvasti myös ympäristökasvatukseen sekä siihen, miten suuntaudumme kohti monilajisuutta eli sosiaalisuus, tunteet ja minuus eivät kosketa vain tuttuutta tai ihmisyyttä vaan niiden samojen kokemusten kautta suuntaudutaan myös ekososiaalisesti kestäviä elintapoihin.
Mari-Johanna Vähäsarja, Vas.
Opettaja (VO, KTM, Sosionomi)
Kunta- ja aluevaaliehdokas
