
Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi järjestettävä Pieni ele -vaalikeräys alkaa 2.4. alue- ja kuntavaalien äänestyspaikoilla.
VAALIT.
Perinteinen Pieni ele -vaalikeräys näkyy jälleen kunta- ja aluevaalien aikana äänestyspaikoilla. Suomen vanhimpiin keräyksiin kuuluva Pieni ele -vaalikeräys keräsi vuoden 2023 eduskuntavaalien vapaaehtoisten lipaskerääjien avulla lähes miljoona euroa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi.
Suurin osa lahjoituksista annetaan yleensä käteisenä äänestyspaikoilla, jotka ovat auki 2.–8.4. ja 13.4. kunta- ja aluevaalien ajan. Lahjoittaa voi myös tekstiviestillä, MobilePaylla tai tilisiirrolla. Ohjeet löytyvät Pieni ele -verkkosivuilta.
Apu menee perille yli 700 paikallisen vammais- ja kansanterveysyhdistyksen kautta ympäri Suomen. Yhdistyksillä on merkittävä rooli vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin tukemisessa eri tavoin.
Kaikki lahjoitukset jäävät Suomeen ja niillä autetaan muun muassa sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, vammaisia, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria, aikuisia ja heidän perheitään. Lahjoitusten avulla saadaan esimerkiksi vertaistukea sairauden tai vamman kanssa elämisen tueksi, apuvälineitä, avustajakoiria, kuntoutusta ja piristystä elämään erilaisten tapahtumien avulla.
Lipasvahdeista suurin osa on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita.
He huolehtivat vapaaehtoisina, että apua ja tukea on mahdollista saada muillekin. Monelle suomalaiselle keräykseen osallistuminen äänestämisen yhteydessä on pitkä perinne.
– Käytännön tasolla pitkäaikaissairaiden ja vammaisten tulot voivat olla erittäin pienet ja lisäkuluja tulee lääkkeistä ja muista erityistarpeista. Myös pitkään sairastaminen ja ehkä jopa elämän pituiset kivut sekä hankaluudet voivat aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Tällöin kaikki hyvät asiat tuovat arkeen pieniä parempia hetkiä, joita esimerkiksi lahjoitustuotoilla voidaan toteuttaa, kertoo Pieni ele ry:n toiminnanjohtaja Erika Mäntylä.
Suomessa vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat järjestäneet itse yli 100 vuoden ajan Pieni ele -vaalikeräystä, jolla on hankittu varoja avun järjestämiseksi. Leikkausten toteutuessa niin suurina kuin on kaavailtu, on hyväntekeväisyyslahjoituksilla entistä suurempi merkitys ruohonjuuritason avun järjestämisessä. Tällöin yksittäisten ihmisten antamat lahjoitukset antavat mahdollisuuden jatkaa sellaista tukea, jota ei jatkossa välttämättä pystyttäisi antamaan sitä tarvitseville.
Keräyksessä on mukana 15 kotimaista vammais- ja terveysjärjestöä ja niiden yli 700 paikallisyhdistystä ympäri Suomen. Vapaaehtoiset lipasvahdit ovat kaivattuja ja tervetulleita mukaan. Kertaluonteisessa tehtävässä vahditaan lipasta ja tervehditään ja kiitetään lahjoittajia.
Äänestyspaikan toimiessa keräyspaikkana lipasvahdit eivät pyydä lahjoituksia. Näin kunnioitetaan vaalirauhaa.
Pieni ele -keräys on toiminut jo yli sata vuotta vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi. Lahjoittaminen on ollut monelle tärkeä perinne äänestyspaikoilla jo yli 100 vuoden ajan.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Tiesitkö?
• Pieni ele -keräys järjestetään alue- ja kuntavaalien yhteydessä äänestyspaikoilla 2.–8.4. ja varsinaisena vaalipäivänä 13.4.2025.
• Vapaaehtoisten lipaskerääjien avulla lahjoituksilla saatava apu menee perille ympäri Suomen. Kaikki lahjoitukset jäävät Suomeen ja niillä autetaan muun muassa sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, vammaisia, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria, aikuisia ja heidän perheitään.
• Lahjoitusten apu menee perille Pienessä eleessä mukana olevien 15 kotimaan vammais- ja terveysjärjestön kautta. Järjestöt ja niiden paikallisyhdistykset käyttävät keräysvarat mm. vertaistukeen, kuntoutukseen, neuvontaan ja apuvälineiden hankintaan.
• Pieni ele -vaalikeräyksessä mukana ovat Epilepsialiitto, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kuuloliitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Neuroliitto, Kuurojen Liitto, Näkövammaisten liitto, Suomen Diabetesliitto, Psoriasisliitto, Suomen Reumaliitto ja Suomen Sydänliitto.