Mynämäen osallistuvan budjetoinnin äänestysvaihe käynnissä

0
14

MYNÄMÄKI.

Mynämäen kunnan vuoden 2025 talousarvioon on varattu 10.000 euron määräraha osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen. Aiempina vuosina määrärahaa on käytetty esimerkiksi Aarlahden uimarannan kehittämiseen ja Mynäjoen tilan parantamiseen tähtääviin toimiin.

Äänestysvaiheeseen on valittu kymmenen toteutettavissa olevaa ehdotusta. Äänestyksssä olevat vaihtoehdot ovat laavu ja grillauspaikka urheilukeskukseen, penkkejä keskusta-alueelle, Aarlahden rantasaunan kunnostus ja käyttöönotto, monimuotoisia istutuksia keskustaan, kukkaniityn perustaminen keskustan alueelle, Lauttanpään alueen kehittäminen ja höyrylaivasatamahistorian esille nostaminen, Leijonapuiston kehittäminen pienemmille lapsille sopivaksi (esim. liukumäki ja / tai maatrampoliini), ulkokuntoilulaitteita kevyenliikenteen sillan lähistölle, uimahallin vesujuoksuvöiden uusiminen sekä koirapuiston kehittäminen.

Äänestysvaiheessa jokainen yli 10-vuotias mynämäkeläinen voi äänestää kerran 6.4. mennessä tällä lomakkeella. Tarvittaessa voi pyytää apua äänestämiseen kirjastolta tai ikäihmisten vapaa-aikakoordinaattorilta Susanna Suomiselta puhelimitse 040 630 8001.

Turun Seutusanomat