Kirjasto edistää hyvinvointia ja osallisuutta

Helppo saatavuus taikasanana kirjasto- ja kulttuuripalvelujen suosiossa

Turun pääkirjaston kirjastopihan kesäohjelma on täynnä mukavaa tekemistä ja kokemista kaikenikäisille kävijöille. Seutusanomien kuva-arkisto / Katariina Mäkinen-Önsoy.

Peruspalvelut ovat tärkeä osa hyvinvointia, jonka edistäminen asukkaidensa keskuudessa kuuluu jatkossakin kuntien tehtäviin. Kirjastot ovat hyvä esimerkki palvelukeskittymistä, joiden tarkoituksena on edistää yhteiskunnallista aktiivisuutta.

TURKU. Kirjojen ja kahvin tuoksua, hiljaisia lukunurkkauksia ja toisaalta eläväistä tapahtumatarjontaa – näistä aineksista ovat tämän päivän kirjastot tehty. Ensi vuonna juhlavuottaan viettävä Turun kaupunginkirjaston nykyinen pääkirjasto on tarjonnut kävijöilleen henkistä ravintoa 120 vuoden ajan. Aiemmin hajautettujen kirjastopalveluiden keskittämisen samaan osoitteeseen mahdollisti 15 vuotta sitten käyttöönotettu kirjaston laajennusosa.

Kirjasto on eräs tärkeimmistä peruspalveluista, ja samalla niin arkinenkin, että sen olemassaoloa on saattanut pitää joskus itsestäänselvyytenä. Tuota tunnetta, kun saa sukeltaa tarinoiden, tieteen ja taiteen maailmaan kirjaston ovista sisään astuessaan, tuli varmasti monelle kuitenkin ikävä aikana, jolloin pandemia vaikutti tämänkin palvelun saatavuuteen.

Poikkeuksellinen aika kahtena viime vuotena vaikutti aukioloaikoihin ja rajoitti palveluiden käyttöä.

Nyt alkaa näyttää huomattavasti valoisammalta, kun tapahtumiakin uskaltaa jo järjestää. Kaupunginkirjastossa on valmistauduttu tuleviin kuukausiin normaalilla tapahtumamäärällä.
– Vaikka näinä kahtena vuotena perustoimintoja saatiinkin jonkun verran paikattua kirjakassipalvelulla, lainaus on vain yksi osa kirjastojen toimintaa. Tilojen olohuonemaisuus ja tilaisuudet ovat niitä asioita, jotka houkuttelevat, ja joita on ollut selkeästi ikävä, Turun kaupungin kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula sanoo.

Korona-aika rajoituksineen toi tullessaan muutoksia, jotka eivät nopeasti unohdu. Jotkin toimintamallit, kuten Instagram-livet ja hybriditilaisuudet, ovat sellaisia, että ne voivatkin jäädä Pilppulan mukaan elämään.
– Hybriditapahtumia on mahdollista tarjota normaalia suuremmalle yleisölle. Osallistujien määrä moninkertaistui esimerkiksi erityistä kiinnostusta herättäneillä paikallishistoriaan liittyvillä luennoilla, koska ne striimattiin verkkoon. Se on ollut myös tervetullutta, että tallenteen äärelle voi palata kirjaston Facebook-kanavalla vielä parin viikon ajan ensiesityksen jälkeen, hän lisää.

Kirjaston viime vuoden tärkeimmiksi teemoiksi nousivat lukutaidon kehittäminen ja kirjasto kiertotalouden edistäjänä.

Asiakaskäyntien määrän laskusuunnasta huolimatta varauksissa on viime vuosina ollut kasvua (v. 2020–2021+36 %).

Viime vuonna kaupunginkirjastossa tehtiin kaikkien aikojen varausennätyksenä yli puoli miljoonaa varausta.
– Asiakkaille tämä on asiointia helpottava palvelu, mutta henkilökunnalle hyllyvarauksineen logistinen kysymys, Pilppula toteaa.

Osa ihmisistä on vielä arastellut tapahtumiin osallistumista. Siitä huolimatta kirjastossa ollaan luottavaisia, että esimerkiksi Kirjastopihan kesäohjelma houkuttelisi kaikenikäisiä osallistumaan taas tapahtumiin.

Turun kaupunginkirjasto on käynnistämässä kehittämishanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen nojaavaa palvelukulttuuria sekä kehittää kirjastopalveluista yhä enemmän vuorovaikutusta lisäävä palvelu.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Vuonna 2008 valmistuneen Turun pääkirjastohankkeen myötä Turun kaupunginkirjaston pääkirjastosta kehkeytyi avoin kohtaamispaikka, niin sanottu elävä kirjastotila, jossa myös käyttäjiä osallistetaan palvelujentuotantoon. Alati kehittyvä ”kaikkien yhteinen olohuone” tarjoaa monipuolista ohjelmaa sekä uudistuvia kokoelmia.

• Turun kaupunginkirjastossa oli vuonna 2021 lähes 1,1 miljoonaa asiakaskäyntiä (1 084 033). Asiakaskäynnit jatkoivat laskuaan ja laskivat edellisestä vuodesta 18,3 %. Omatoimiaika oli viime vuonna koronan vuoksi pois käytöstä kuuden kuukauden ajan, mikä vaikutti asiakaskäynteihin.

• Turun kaupunkitutkimusohjelma toteutti vuonna 2021 tutkimuksen pandemian vaikutuksista vapaa-ajan palveluille ja yhtenä tutkimuksen kohteena olivat kirjastopalvelut. Tutkimuksen mukaan vapaa-ajan palveluilla on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.

• Aluehallintovirastojen vuonna 2021 tekemän kyselytutkimuksen perusteella kuntalaiset kokevat kirjaston roolin paikallisen ja valtakunnallisen tiedon saatavuuden ja käytön edistäjänä tärkeäksi. Suurin osa vastaajista piti myös tärkeänä sitä, että kirjasto edistää yhteiskunnallista aktiivisuutta.

• Turun kaupunginkirjaston YouTube-kanavalla on julkaistu tuore palvelulupausvideo, joka esittelee kirjaston strategiaa ja palvelulupauksia. Turun kaupunginkirjaston tärkeimmät arvot ovat tasa-arvo, vastuullisuus ja hyvinvointi.

 

Turun pääkirjaston pihalla tapahtuu kesällä

Yhteislaulut 13.6.–29.8. maanantai-iltaisin kello 17–18.15
Katutanssit 28.6.–30.8. tiistai-iltaisin kello 17–18.30
Turun kaupunginkirjasto ja Turun Soitannollinen Kerho ry järjestävät yhteistyössä yhteislaulutilaisuuksia ja katutansseja Kirjastopihalla. Säävaraus. 13.6. ja 20.6. yhteislaulut myös verkossa OmaKirjaston Youtube-kanavalla.

Teatteria! 21.6. kello 16.30 alkaen
Turun ja lähiseudun harrastajateatterit esittelevät kesäteatteriohjelmistoaan Pääkirjaston Kesäpihalla.
Maistiaisen näytelmistään tarjoilevat Teatteri Akseli (Koko kaupungin Vinski), Jo-Jo Teatteri (Peppi Pitkätossu), Sauvon Kesäteatteri (Vihervaaran Anna) ja Turun ylioppilasteatteri (Ikävän maa). Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään Pääkirjaston Rotundassa.

GO Runo GO! 6.7. kello 16 alkaen
Lavarunotapahtuma, jonka Kirjan talo, Turun lavatauti, kirjasto, Runoviikko ry ja Nihil Interit järjestävät yhdessä. Ilta jatkuu Bar Ö:ssä.

Taiteiden yö 11.8.
Poistokirja- ja poisto -cd-markkinat. Musiikkia Jazz City Turku.

Itämeripäivä 25.8.

Kirjastofillari liikenteessä pitkin kesää
Kirjastofillari liikkuu jokirannassa hyvän sään aikana pop up -hengessä mukana lainattavaa materiaalia ja tietoa kirjaston palveluista.