Kuninkaantien muusikoiden konsertti Turun tuomiokirkossa

Turun Tuomiokirkossa esitetään lauantaina Kuninkaantien Muusikoiden Joseph Haydnenin Vapahtajamme seitsemän viimeistä sanaa ristillä.

MUSIIKKI

Vallitsevaa tilannetta on kestänyt jo yli kaksi vuotta. Kuninkaantien muusikoilla on ollut luonnollisesti sama kohtalo kuin muillakin, eli konsertteja tai tilaisuuksia on siirretty ja siirretty. Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin paremmalta, ja Kuninkaantien muusikot on voinut aloittaa konserttitoiminnan pitkän tauon jälkeen.

Kuninkaantien muusikot esittää kevään toisessa konsertissa Joseph Haydnin lähes ikonisen kvartettiversion Vapahtajamme seitsemän viimeistä sanaa ristillä Turun tuomiokirkossa pääsiäislauantaina 16. huhtikuuta.

Teoksen seitsemän syvällistä ja puhuttelevaa osaa perustuvat Jeesuksen tunnettuihin sanoihin ristiinnaulitsemisen aikana. Haydnin teos tulee saamaan hienon ja myös mieleenpainuvan esityksen, kun yleisön eteen saapuu seitsemän tunnettua turkulaista, jotka lukevat osien raamatunpaikat ja ristinsanat.

 

Kuninkaantien muusikot – Joseph Haydn: Vapahtajamme seitsemän viimeistä sanaa ristillä Turun tuomiokirkossa lauantaina 16. huhtikuuta alkaen kello 18.