Elokuvapäivä tuo ilmaiset elokuvanäytökset Turun seudulle

Elokuvapäivä muuttaa Turun seudun suureksi elokuvanäyttämöksi ja kerää tuhansia valkokankaiden ääreen. Kuva: Ella Metsälä.

ELOKUVA. Perinteiseksi kaupunkitapahtumaksi muodostunut Elokuvapäivä innostaa suuren joukon paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä tarjoamaan yleisölle elokuvanäytöksiä, jotka levittäytyvät eri puolille Turun seutua torstaina 3. maaliskuuta.

– Elokuvapäivän ideana on tarjota yhteisöllisiä elokuvakokemuksia uusissa ympäristöissä.
Erityinen esityspaikka tuo kokemukseen oman ulottuvuutensa. Tällä kertaa leffoja katsellaan esimerkiksi entisen vankilan kirkossa, kirjastossa ja puutarhassa, kertoo Elokuvapäivän tuottaja Ella Metsälä.

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan näytöksissä tutustutaan luonnon
monimuotoisuuden ihmeisiin Sademetsän tarina -luontodokumentin saattelemana. Turun
Taideakatemia esittää kattauksen elokuva-alan opiskelijoiden uusimpia lyhytelokuvia,
Tyttöjen Taloilla tempaudutaan musikaalien matkaan ja Hotel Kakolan kirkkosalissa nähdään Wes Andersonin ohjaama The Grand Budapest Hotel. Taideakatemian uusia lyhytelokuvia esitetään SparkUpissa kello 15–16.

– Mukana on sekä klassikkoteoksia että uusia elokuvia, joita yleisö ei välttämättä ole päässyt katsomaan teattereissa viime vuosien rajoitusten varjossa. Elokuvapäivä on hyvä mahdollisuus nauttia näistä elokuvista valkokankaalta yhdessä muiden elokuvan ystävien kanssa, Metsälä jatkaa.

Turun Kesäteatteri esittää Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Timantti-teatterissa tulevan kesäkautensa ohjelmiston kunniaksi J.M. Barrien klassikkotarinaan perustuvan elokuvan Peter Pan (2003).

Kaarina-talossa illan kruunaa mykkäelokuvakonsertti, kun äänitaiteilija Atte Häkkinen
säestää Sergei Eisensteinin ohjaaman mykkäelokuvan Panssarilaiva Potemkin.

Turun pääkirjaston Studiossa on tarjolla elokuvia koko päiväksi.

Ohjelmassa on muun muassa Erämaan kutsu, Van Gogh – ikuisuuden porteilla ja Henkien kätkemä.

Maaliskuun ajan Turun pääkirjastolla pääsee tutustumaan mielenkiintoiseen näyttelyyn, joka luo katsauksen Turun seudulla kuvattuihin tv- ja elokuvatuotantoihin. Länsi-Suomen elokuvakomission Elokuvia Turusta – behind the scenes -näyttelyssä on esillä Tyttökuningas sekä Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvien rooliasuja, behind the scenes -tarinoita sekä elokuvantekijöiden kommentteja Turun ja Salon seudulla kuvaamisesta.

Turun pääkirjaston aula ja tieto-osasto täyttyvät Turussa kuvattujen tuotantojen julisteista, ja nähtävillä on myös rekvisiittaa Tom of Finland -elokuvasta, sekä söpöjä Pikkuli-hahmoja ja muun muassa kuvakäsikirjoitus.

Länsi-Suomen elokuvakomission (WFFC) markkinoi Turun seutua kuvauspaikaksi kansainvälisille ja kotimaisille elokuva- ja tv-tuotannoille ja tarjoaa palveluita seudulla kuvaaville tuotannoille. 2000-luvulla Turun seudulla on kuvattu yli 70 elokuvaa ja tv-sarjaa, jotka ovat kuuluneet elokuvakomission palveluiden piiriin. Länsi-Suomen elokuvakomissio kuuluu Elämysteollisuus -kärkialaan Turku Science Park Oy:ssä.

Kaikkiin näytöksiin on vapaa pääsy. Osaan tulee kuitenkin ilmoittautua etukäteen
tapahtuman verkkosivuilla. Tapahtumissa on maskisuositus. Elokuvapäivää koordinoi Turun kaupungin, Turun ammattikorkeakoulun ja Linnateatteriyhdistys ry:n perustama yhdistys Scene eli Elokuvakaupunki Turku ry.

Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän Elokuvapäivän tavoitteena on tarjota yleisölle
maksuttomia elokuvaelämyksiä uusissa ympäristöissä ja luoda yrityksille uusia tapoja
kohdata sidosryhmiään.

Katariina Mäkinen-Önsoy