Äänestysinto hiipui viikonloppuna

Aluevaalien ennakkoäänestysinto laski viikonloppuna.

ALUEVAALIT

Aluevaalien ennakkoäänestys starttasi viime viikon keskiviikkona varsin mukavasti ja jatkui myös torstaina hyvin. Viikonlopun aikana varsinaissuomalaisten äänestysinto kuitenkin laski.

Ennakkoäänestyksen kahtena ensimmäisenä päivänä äänestämässä kävi lähes 17.000 äänioikeutettua – molempina päivinä siis.

Perjantaina äänestämässä kävi enää reilut 15.000 ihmistä ja viikonloppuna äänestysinto laski selvästi – lauantaina ja sunnuntaina äänensä antoi enää reilu 10.000 ihmistä per päivä.

Maanantaihin mennessä äänestämässä oli käynyt yhteensä 69.553 varsinaissuomalaista, joka on 17,5 prosenttia äänioikeutetuista.

Koko maan äänestysprosentti oli maanantaina 16,3.

Varsinais-Suomen kunnista kärjessä oli maanantaina tutusti Kustavi, jossa jo neljännes (24,4 prosenttia) äänioikeutetuista oli käynyt äänestämässä. Häntäpäässä oli puolestaan Pyhäranta, jonka asukkaista ainoastaan 9,4 prosenttia oli antanut äänensä. Laitilassa oli myös vielä hiljaista, sillä laitilalaisista äänestämässä oli käynyt vain 10,6 prosenttia.

Kustavilaisten äänestysinto oli omaa luokkaansa, sillä ainoastaan Kemiönsaarella päästiin Kustavin lisäksi yli 20:n prosentin.

Naantalilaisista oli maanantaihin mennessä käynyt äänestämässä 19,7 prosenttia ja turkulaisista 19,6.

Kaarinan äänestysprosentti oli maanantaina 16,3, Liedon 12,0, Maskun 14, Mynämäen 15,7, Nousiaisten 12,7, Paimion 15,5, Raision 17,7, Ruskon 16, Sauvon 17,5, Taivassalon 15, Uudenkaupungin 13,3 ja Vehmaan 15,6.