TPS:n mestaruushaaveet tyssäsivät raumalaismuuriin

Seutusanomien kuva-arkisto.

JÄÄKIEKKO. Rauman Lukko tykitti itsensä Suomen mestaruuteen selvin numeroin 6–2. Tiistaina 11. toukokuuta finaalisarjan neljännessä ottelussa se voitti Gatorade Centerillä isännöineen Turun Palloseuran. Mestaruuden raumalaiset saavuttivat otteluvoitoin 3–1.

Ensimmäinen erä sujui vieraiden hallinnassa. Tappiollisen avauserän jälkeen TPS heräsi taistelemaan: Josh Kestnerin ja Aleksi Anttalaisen osumat toivatkin isäntäjoukkueen hetkellisesti tasoihin.  Lukko kuitenkin nousi vielä samassa erässä uudestaan kahden maalin johtoon. Päätöserässä Lukko sai vetää vielä kaksi osumaa tyhjään maaliin.

Nyt saavutettu Suomen mestaruus on Rauman Lukon seurahistorian toinen. Edellinen mestaruus on vuodelta 1963. Hopeamitaleja TPS:llä oli ennestään 11 kappaletta, kultamitaleja sillä on 11 ja pronssisia mitaleja neljä. Kun turkulaiset olivat edellisen kerran SM-liigan finaalissa vuonna 2010, tuloksena oli Suomen mestaruus, Kanada-malja ja kultainen mitali.

Katariina Mäkinen-Önsoy