Matkailun Oskari Kakola Yhtiöiden Olli Ojalalle

Kiinteistöneuvos Olli Ojala sai Matkailun Oskari-palkinnon vuoden 2020 merkittävimmästä matkailuteosta.

MATKAILU

Kiinteistöneuvos Olli Ojala sai Matkailun Oskari-palkinnon vuoden 2020 merkittävimmästä matkailuteosta. Lisäksi kaksi matkailualan pitkäaikaista toimijaa sai poikkeuksellisesti kunniamaininnat Turun seudun ja alan hyväksi tehdystä työstä.

Visit Turun vuosittainen Matkailun Oskari -palkinto jaettiin matkailualan suunnannäyttäjälle jo 24:ttä kertaa. Vuoden 2020 merkittävimpänä matkailutekona palkittiin Kakola Yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Olli Ojala tunnustuksena Turun Kakolanmäen elävöittämisestä.

Olli Ojala on iloinen saamastaan tunnustuksesta.

– Kakolanmäen rakentaminen viihtyisäksi asuinalueeksi ja tulevaisuuden matkailukohteeksi on ollut haastava ja suuri ponnistus. Alue tulee kehittymään myös jatkossa koko ajan ja tavoitteena on, että Kakolanmäeltä löytyviä palveluita voivat käyttää asukkaiden ja matkailijoiden lisäksi myös kaikki turkulaiset, Ojala kertoo.

Tänä vuonna jaettiin poikkeuksellisesti myös kaksi kunniamainintaa. Molemmat kunniamaininnat, Anu Anttilalle ja Lena Sarlinille, annettiin ansioista Turun seudun matkailun hyväksi ja pitkästä urasta matkailun parissa.

Pitkään Turun Matkailuoppaat – Åbo Turistguider ry:n oppaana ja puheenjohtajana toiminut Anu Salminen tunnetaan monipuolisena ja taitavana oppaana, jolla on hallussaan useimmat Turun opastetut kierrokset. Hän oli ensimmäisten oppaiden joukossa opiskelemassa Kakolan historiaa Visit Turun aloittaessa kierrokset suljetussa vankilassa. Nykyisin Salminen työskentelee Kakola Yhtiöt Oy:n palveluksessa ja vastaa yhtiön viestinnän lisäksi alueen yleisökierroksista. Yhdessä Rauno Lahtisen kanssa Anu Salminen on kirjoittanut myös kirjan Kakolan vankila-alueesta. Suomen Opasliitto valitsi Anu Salmisen Vuoden oppaaksi 2017.

Lena Sarlin on uransa aikana ottanut vastaan tuhansia kansainvälisiä matkailijoita, joita hän opastaa vieraanvaraisella otteellaan. Visit Turun slogan ”Kaupunkikulttuuria saariston sylissä” tulee eläväksi Lenan kyydissä hänen kuljettaessaan vieraat omalla taksillaan ensin kaupunkikierrokselle ja sen jälkeen omalle mökilleen tutustumaan suomalaiseen saunakulttuuriin. Kuudella kielellä opastava Sarlin on ymmärtänyt Turkua ympäröivän luonnon arvon jo vuosia sitten viedessään matkailijoita metsään, marjastamaan ja saariston maisemiin. Idearikas ja joustava Sarlin on erinomainen käyntikortti Turulle ja luotettava yhteistyökumppani Visit Turulle.