Kokoontumisrajoitukset käytössä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä – häiden ja hautajaisten osallistujamäärä aiheuttaa välillä reaktioita

Kokoontumisrajoitusten takia esimerkiksi hääparit joutuvat miettimään, ketkä vieraista saavat kutsun kirkkoon.

Vaikka aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisia tilaisuuksia, noudattaa moni seurakunta niitä siitä huolimatta.

SEURAKUNNAT.

Lokakuussa keskusteluun nousi koronaviruksen esiin tuoma erikoisuus: aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhteisöjen järjestämiä jumalanpalveluksia ja vastaavia toimituksia. Kyseessä ei ole uusi asia vaan taustalla ovat olemassaolevat lait ja uskonnonvapaus.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on noudattanut kokoontumisrajoituksia jo viime keväästä lähtien, kun koronavirusepidemia mullisti suomalaisten arjen. Seurakuntayhtymän valmiusjohtaja Teemu Hälli kertoo heidän kuuntelevan tarkasti annettuja ohjeita.

– Tällaisessa tilanteessa, jossa on ihmisten henki ja terveys vaarassa, pitää noudattaa viranomaisten ohjeita siitä, miten toimitaan ja kokoonnutaan. Olemme vastuullinen toimija, ja ohjeistamme seurakuntia annettujen ohjeiden mukaan, hän sanoo.

Kokoontumisrajoitusten lisäksi seurakuntayhtymän tilaisuuksissa ovat voimassa hygieniasuositukset.

– Suosittelemme kasvomaskin käyttöä tilaisuuksiin tuleville. Henkilökunta käyttää niitä myös. Huolehdimme turvaväleistä, ja isommissa kokoontumispaikoissa on käsidesiä tarjolla ja hygieniaohjeistuksia seinillä. Ohjeena on myös, ettei kipeänä saisi tulla tilaisuuksiin.

Tärkeät juhlat rajoitusten mukaan

Koronaepidemiasta huolimatta ihmisten elämässä tapahtuu niin iloisia kuin surullisia asioita – esimerkiksi konfirmaatiot, häät ja hautajaiset ovat monelle tärkeitä virstanpylväitä. Kun tällaisen tilaisuuden osallistujamäärää pitää rajoittaa, aiheuttaa se keskustelua.

– Häiden ja hautajaisten suhteen on tullut kyselyitä, että voiko tuoda enemmän väkeä. Meillä on kuitenkin selkeät rajat siitä, että kuinka monta otetaan sisälle. Nämä tilaisuudet ovat varmasti herättäneet reaktioita siitä, että saisipa tuoda enemmän ihmisiä tilaisuuteen. Moni perhe on joutunut miettimään, että miten henkilömäärän saa rajoitettua. Onneksi meillä ei ole jouduttu siihen tilanteeseen, ettei esimerkiksi siunaustilaisuuksiin ole voinut tulla juuri ketään, Hälli sanoo.

Digitaalinen loikkaus eteenpäin

Iso osa seurakunnan toiminnasta on ihmisten kokoamista tiettyyn tilaan. Sen takia koronaviruksen aiheuttamia suurimpia vaikutuksia ovatkin toiminnalliset ohjeet kuten kokoontumisrajoitukset. Kuitenkin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on myös paljon työntekijöitä.

– Olemme miettineet paljon, miten työntekijät voivat olla turvallisesti työpaikalla. Heitä on ohjeistettu siitä. Taloudellista vaikutusta on myös havaittavissa, sillä korona on vaikuttanut verotuloihin.

Koronavirusepidemian keskellä on kuitenkin tapahtunut myös jotakin hyvää. Seurakuntien aloittamat striimaukset ovat onnistuneet Hällin mukaan hyvin. Loppuvuoden suurta juhlaa on myös suunniteltu jo.

– Striimauksia jatketaan edelleen laajasti. Niillä on ollut enemmän seuraajia kuin kirkossa jumalanpalveluksissa normaaliaikana. Joulun ajalle on kehitteillä myös paljon erilaisia striimauksia. Seurakuntaelämässä on tapahtunut digiloikka, ja ihmiset ovat kehittäneet hienosti uusia kokeiluja.

Liisa Kallio