Liedossa ennätysmäärä traktoreita ja yleisöä

Wanhat Masinat Lieto -kerhon puheenjohtaja Mauno Lahtinen oli sonnustautunut perinteisiin vaatteisiin lauantaisessa harrastetraktorien näyttelypäivässä.

LIETO.

Wanhat Masinat Lieto -kerho järjesti harrastetraktoripäivän näyttelynsä Liedossa tänäkin vuonna, ja suosio olikin ennennäkemätön.

– Aiempina vuosina traktorinäyttelyssämme on käynyt nelisensataa ihmistä. Se ei riitä mihinkään tänä vuonna, yleisöennätys menee heittämällä uusiksi, iloitsi Reijo Huhtala.

– Väkeä on riittänyt heti puolestapäivästä lähtien, kun näyttelypäivä starttasi, komppasi Mauno Lahtinen.

Wanhat Masinat Lieto -kerhon perustajajäsenet Mauno Lahtinen ja Reijo Huhtala kertoivat, että myös traktorien määrässä aiemmat ennätykset lyötiin komeasti.

– Muistan, kun järjestimme ensimmäisen tapahtuman tässä muodossa 7-8 vuotta sitten, ja traktoreita oli näytillä alle puolet nykyisestä määrästä. Tänä vuonna esillä on 29 vanhaa traktoria, kertoi kerhon puheenjohtaja Mauno Lahtinen.

Vaikka vajaa kymmenkunta vuotta sitten kävijämäärä oli vähäisempi, Lahtinen ja Huhtala huomasivat heti, että tapahtumalle oli tilausta.

– Vanhat masiinat kiinnostavat ihmisiä – kaikenikäisiä. Pikkupojat haluavat kiivetä traktorin hyttiin ja leikkiä ajamista, kertoi Lahtinen.

Lahtisen näkemykseen on helppo yhtyä. Perheen pienimmät tosiaan kokeilevat traktorin ratissa istumista ja moni vanhempi kävijä on kiinnostunut koneiden historiasta ja tekniikasta.

Ajankohta Lieto-viikolla

auttoi menestykseen

Lauantain yleisömenestys tietenkin ilahdutti kerhon puuhamiehiä. Yhtenä syynä lisääntyneeseen kävijämäärään oli oikeaan osunut ajankohta.

– Järjestimme tapahtuman tänä vuonna osana Lieto-viikkoa. Se oli oikea ratkaisu, myhäili Mauno Lahtinen tyytyväisenä.

Tämänvuotisen tapahtuman kiinnostavuutta kuvaa hyvin sekin, mitä tapahtui viikolla vielä paria päivää ennen tapahtuman h-hetkeä.

– Meillähän oli mukavasti osallistujia jo kerhon omasta väestä, mutta viime päiviin asti sain vastailla puhelimeen, kun muut kuin kerhomme jäsenet soittelivat, ja kysyivät, saavatko tulla traktoreineen meidän tapahtumaamme. Sanoin että tietenkin, ja nyt meillä onkin melkoinen repertuaari vanhoja masiinoita näytillä, kehui Lahtinen traktoriharrastajien aktiivisuutta.

Nautelankosken vanhojen masiinoiden näyttelyt jatkuvat 29. elokuuta, kun vuorossa on vanhojen mopojen näyttely.