Maskun talous positiivisessa vireessä

Hengähdystauko isoista investoinneista

Maskun talousarvio 2020
Maskun kunnanjohtaja Arto Oikarinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Runola ja vs. talous- ja henkilöstöjohtaja Nina Vainio katselevat kunnan tuleviin talousnäkymiin myönteisin mielin. Kuva: RAGIP ÖNSOY.

Maskun budjettiesitys vuodelle 2020 sisältää maltillisia lisäyksiä henkilöstöpuolelle sekä strategiaan pohjautuvia konkreettisia tavoitteita asukasmäärän kasvattamiseksi. Suunnitteilla on lisätä asuntokannan monipuolisuutta, mikä houkuttelisi kaikenikäisiä asukkaita kuntaan.

MASKU. Maskun kunnanvaltuusto kokoontuu Maskutalolle maanantaina 2.12. päättämään ensi vuoden talousarviosta sekä vuosien 2021–22 taloussuunnitelmasta. Kunnanvaltuusto päätti 11.11. kokouksessaan, että veroprosentit pysyvät ennallaan eli kunnallisveroprosentti 20,75:ssä ja yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95:ssä.

Vuoden 2020 käyttötalousarvion toimintakulut ovat kaiken kaikkiaan 51,68 miljoonaa euroa, joista suurin osa menee palvelujen ostoihin (29,7 M€), sosiaali- ja terveyspalvelut merkittävimpänä menoeränä. Rahoituslaskelma enteilee tulorahoituksen paranemista, investointien määrän pienenemistä sekä lainojen määrän laskua noin 2,3 miljoonalla eurolla.

– Investointilaskelma ensi vuodelle sisältää bruttona noin 2,9 miljoonaa euroa, josta valtaosa eli 2,4 miljoonaa on osoitettu tekniselle lautakunnalle ja pienemmät määrät kunnanhallitukselle, varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnalle ja hyvinvointilautakunnalle, Maskun kunnan vs. talous- ja henkilöstöjohtaja Nina Vainio kertoo.

Tilikauden tulos näyttää plusmerkkiseltä.

– Ylijäämää näyttää muodostuvan ensi vuonna 1,47 miljoonaa euroa ja siitä seuraavienkin kahden vuoden arvioidaan olevan ylijäämäisiä, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Vainio jatkaa.

Investointeja Askaisten kunnanosaan

Maskun kunnanjohtaja Arto Oikarisen mukaan toimintakulut kasvavat hyvin maltillisesti.
– Toimintakulujen kasvuprosentti on 2,13 prosenttia. Siihen vaikuttaa menotalous, joka pidetään tiukasti kurissa. Toimintakulujen maltilliseen kehitykseen vaikuttava yksittäinen iso asia on se, että meidän ei tarvitse kiinteistötoimessa varata yhtään euroa väistötilojen vuokrakustannuksiin. Se antaa jonkin verran liikkumavaraa käyttötalouspuolelle, Oikarinen toteaa.

Kuntalaisille näkyvimpiin investointeihin kuuluu Askaisten VPK:n tilat, jotka rakennetaan vanhan terveystalon kiinteistöön. Lisäksi pihalle nousee uusi hallirakennus. Maskun kunta haki palosuojelurahastolta avustusta paloasemahankkeen toteutukseen. Rahaston hallitus päätti kokouksessaan 29. lokakuuta tukea hanketta 220 000 euron avustuksella.

Toinen ensi vuoden investointeihin sisältyvä kohde on Askaisten lähikirjasto, jolle on etsitty uusia tiloja. Kirjaston käytössä olleen Hietaranta-nimisen kiinteistön tilannetta on käsitelty kesällä kunnan johtoryhmässä. Sisäilmaongelmaisen rakennuksen osalta päädyttiin siihen, ettei sitä kannata korjata.

Kirjaston uutta paikkaa on selvitetty yhteistyössä hyvinvointitoimialan kanssa. Terveystalon yhteydessä oleva asunto on todettu sopivan uudeksi kirjastoksi. Vanha asunto on suhteellisen

hyvässä kunnossa ja sen muuttaminen kirjastoksi on tehtävissä melko vähillä muutoksilla. Remontin toteutus voidaan tehdä samalla kun vanha terveystalo muutetaan VPK:n tukikohdaksi.

Uusien tilojen myötä Askaisten kirjasto on tarkoitus muuttaa omatoimikirjastoksi.

Kirjaston kanssa samassa rakennuksessa sijainnut nuorisotila on tilapäisesti käyttänyt kokoontumisiinsa Pakan pirttiä.

Myönteisiä näkymiä

Verokorttiuudistus tulorekistereineen aiheuttaa epävarmuutta talouteen.
– Kaikissa kunnissa ollaan samassa tilanteessa, että verotulot jäävät tänä vuonna alhaisiksi. Maskussa se tarkoittaa sitä, että verotuloja jää tulematta lähes miljoona euroa. Ilman viivästystä olisimme hyvässä plus miinus nolla -tilanteessa. Ensi vuonna ja pari vuotta sen jälkeenkin näyttää tilanne kohtuulliselta: luvut kääntyvät plusmerkkisiksi, jos kaikki menee hyvin, Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Runola sanoo.

Maskussa saadaan toistaiseksi hengähtää isommista investoinneista.

– Moottoritie on ollut valmiina jo hyvän aikaa ja tänä vuonna olemme saaneet juhlia valmistunutta Kurittulan koulua. Myös muita kouluja on jatkuvasti korjailtu, joten niidenkin pitäisi olla hyvässä kunnossa, Runola lisää.

Masku tavoittelee muuttovoittoista tulevaisuutta. Koko budjettityö on perustettu Maskun kunnan strategialle, jonka mukaisesti kunta pyrkii olemaan kasvava, lapsiystävällinen ja luonnonläheinen.

– Kasvua on nähtävissä ja tonttimyynti on pitkästä aikaa ihan hyvää. Yrityspuolellakin kuhina käy aika mukavasti. Omakotitontteja on myyty tänä vuonna 13 kappaletta, 2 vuokrattu ja 4 varattu. Yritystonttipuolella on 1 myyty ja 2 vuokrattu, Runola listaa.

Katariina Mäkinen-Önsoy