Golden ABBA Show tulee Uuteenkaupunkiin lokakuussa

Vaikka ABBA on pysytellyt poissa estradeilta ja studiosta yli 30 vuotta, sen kultainen kimallus ei ole hiipunut minnekään. Pian siitä saadaan nauttia Uudessakaupungissa.

UUSIKAUPUNKI. Legendaarisen Abba-yhtyeen ikimuistoiset hitit valtaavat Uudenkaupungin Crusell-salin lauantaina 12. lokakuuta kello 19. Ruotsalainen ABBA on edelleen yksi suosituimmista yhtyeistä, jonka ajatonta musiikkia rakastavat kaikenikäiset kuulijat. Nyt Abban tarina on mahdollista kokea uudelleen.

– Upeat laulajat, tanssijat ja huippuorkesteri saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, että katsojat pääsevät keskelle Abba-huumaa. Golden ABBA Show’ssa näet Suomen eturivin esiintyjät, jotka tulkitsevat moniäänisesti huikeita ABBAn hittejä sellaisella taidolla, ettei se voi olla viettelemättä katsojaa mukaansa, lupaa Petri Lairikko Suomen Musiikkiteatterista.

Abba-nelikkona nähdään Voice of Finland -voittaja Siru Airistola, Turun Kaupunginteatteristakin tuttu musikaalitähti Reeta Vestman, tangokuningas Marko Lämsä ja neljällä oktaavilla varusteltu tamperelaislaulaja Olli Kärki.

Show sisältää upeaa koreografiaa sekä glamoröösejä asusteita. Tanssijoina taiteilevat Tukholman tanssi-ja sirkusakatemiastakin oppia hakeneet Juuli Välimaa sekä Oona Leinonen.

Suomen Musiikkiteatteri on Tampereella toimiva Suomen suurin musikaaleja tuottava teatteri, jossa yhdistyvät huipputason musikaalit, showt ja konsertit. Suomen Musiikkiteatteri on myös Suomen suurin kiertueteatteri.

– Toteutamme vuoden aikana noin 100 esitystä suurissa konserttitaloissa ympäri maata, kertoo Lairikko.