Kaarinan Nuorisoteatteri esittää Meganin tarinan

Ainu Lindén Megan Meierinä. Kuva: Joonatan Järvinen.

Näytelmän tekstiä on kuvattu jännitteiseksi, tiheäksi, sekä selkeässä iskevyydessään kauniiksi ja hallituksi. Käsikirjoitus on voittanut 2010 arvostetun Lea-palkinnon.

TEATTERI. Kaarinan Nuorisoteatteri (KaNuTe) tarttuu tärkeään ja vaikeaan aiheeseen, nettikiusaamiseen, kevään produktiossaan Meganin tarina. Ensi-iltaa vietetään 30. maaliskuuta, jonka jälkeen esityksiä on toukokuulle asti.

Meganin tarina on näytelmäkirjalija Tuomas Timosen vuonna 2010 julkaisema näytelmäteksti, joka käsittelee kiusaamista sekä uhrin, tekijöiden että sivullisten näkökulmasta. KaNuTelle näytelmän ohjaa Anna Hellstén.

Tarina kertoo 13-vuotiaasta tytöstä, joka päätyy itsemurhaan tultuaan kiusatuksi netissä. Meganin kohtalo on valitettavan tosi. Aikanaan tragedia toi netissä ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan kiusaamisen ja häirinnän suuren yleisön tietoon ja oli osaltaan muokkaamassa nettikiusaamiseen suhtautumista jatkossa.

KaNuTen versio on tuotu noin kymmenen vuotta eteenpäin ja sijoitettu lähiseudulle, sillä näytelmän tapahtumat voivat olla todellisuutta tänäkin päivänä, lähellämme.

Meganin tarina ei ole vain tarina päähenkilöstään, vaan se on tarina perheestä, yhteisöstä ja ihmisen avuttomuudesta omien halujen ja todellisuuden yhteen liittämisessä. Meganin tarinan ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja, vaan tunnistettavia, ärsyttäviä, ymmärrettäviä ja inhimillisiä. Se, miksi tämä lämmin inhimillisyys ei välity internetissä, on yksi näytelmän peruskysymyksistä.