Mielipide: Eläinsuojelurikoksista pääsee aivan liian vähällä

MIELIPIDE. Eläinsuojelulainsäädäntömme uudistuu ja lakiesitys saapuu lähitulevaisuudessa eduskuntakäsittelyyn. Lakiuudistus on laaja ja se tulee vaikuttamaan vielä pitkään eläinten oikeuksiin Suomessa. Toivottavasti eläinten oikeudet ottavat tässä yhteydessä suuren harppauksen eteenpäin.

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen hallituksen kantaa eläinsuojelurikosten rangaistuksien riittävyyteen. Minulla on asiasta selkeä mielipide. Rangaistukset ovat aivan liian heppoiset ja tämän lisäksi valvonta on heikkoa. Selvittelin viime vuosien ajalta eläinsuojelurikoksista langetettuja tuomioita ja oli helppo havaita, ettei nykykäytäntö riitä takaamaan eläinten asiallista kohtelua. Tyly tosiasia on se, että vain murto-osa eläinsuojelurikoksista päätyy viranomaisten suurennuslasin alle. Eläinsuojeluilmoituksista vain murto-osa johtaa tutkintaan ja rangaistukseen.

Esimerkiksi vuonna 2015 eläinsuojelurikoksista tuomittiin oikeudessa ainoastaan 156 henkilöä ja heistä peräti 109 selvisi sakkorangaistuksella. Eläintenpitokieltoja määrättiin samana vuonna yhteensä 85 kertaa. Niistä yksikään ei ollut pysyvä. Pääsääntöisesti eläinsuojelurikoksesta selviää sakkorangaistuksella ja määräaikaisella eläintenpitokiellolla eli liian helpolla päästään. Ehdollisia vankeusrangaistuksia tulee jonkin verran, mutta ehdotonta ei juuri koskaan. Tämä ei riitä. Törkeä eläinsuojelurikos tuli rikoslakiin jo vuonna 2011, mutta siitä huolimatta törkeän teon kriteerit täyttäviä tapauksia tuomitaan usein tavallisina tekoina.

1.12.2017 Helsingin Sanomat uutisoi, että helsinkiläisen omakotitalon saastaisesta kellarista löytyi kuoleman kielissä olevia koiranpentuja. Osa sairaista pennuista piti lopettaa. Poliisi epäilee tapauksen liittyvän laajempaan petos- ja salakuljetusvyyhtiin. Tällaisista tapauksista on kamalaa lukea lehdistä. Sitä vain miettii, että kuinka joku voi kohdella eläimiä näin? Hyvää tässä on kuitenkin se, että asiaan on puututtu ja viranomaiset tutkivat tapausta. Se millaiset rangaistukset tästä seuraa jää nähtäväksi.

Tuntuu siltä, että eläimet ovat lähes lainsuojattoman asemassa nykyjärjestelmän ponnettomuuden johdosta. Eläinsuojelurikos on erittäin julma teko, sillä uhri on puolustuskyvytön ja täysin ihmisen armoilla. Eläinsuojelurikoksista jäädään kiinni melko harvoin ja silloin kun käry käy niin harvemmin on epäilystä syyllisyydestä. Jos rangaistuksia tiukennettaisiin kautta linjan ja valvontaa tehostettaisiin, saattaisi osa eläinsuojelurikoksista jäädä tekemättä.

Ritva ”Kike” Elomaa

kansanedustaja

Masku