Leijapuiston päiväkodissa lasten taidenäyttelyn avajaiset ja äitienpäiväkonsertti 4.5.

RAISIO. Leijapuiston päiväkodissa (Haunistentien 9) on kevään teema ollut taide. Teema huipentuu keskiviikkona 4.5. avattavaan taidenäyttelyyn. Näyttelyn avajaisten yhteydessä pidetään pienet äitienpäiväkonsertit, jossa lapset lausuvat runoja ja Leijapuiston työntekijät esittävät muutaman laulun. Konsertit pidetään klo 15 ja klo 15.30.

Leijapuiston lapset ovat kevään aikana kasvattajien johdolla tutustuneet erilaisiin taidekuviin ja työstäneet niiden innoittamana töitä erilaisin tekniikoin. Esimerkiksi Vanamoissa lapset ovat dramatisoineet Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli -teosta sisällä ja ulkona.

Leijapuiston taidenäyttely on avoinna 4.–10.5. ja vanhemmat saavat käydä tutustumassa siihen oma-aloitteisesti lastensa kanssa. Jokaiselta lapselta on näyttelyssä esillä vähintään kaksi teosta.