Welcome to Turun Seutusanomat   Click to listen highlighted text! Welcome to Turun Seutusanomat
Koti Tagit Tapahtumat

Tagi: Tapahtumat

Valon polku -tapahtumaan pääsee kätevästi liityntäpysäköiden

Valotapahtuma järjestetään Turun keskustassa ja Vanhankaupungin alueella 6.–9. joulukuuta. TURKU. Valon polulla 6.–9.12. on varauduttu suuriin kävijämääriin. Liikenneruuhkien välttämiseksi Turun kaupungista suositellaan alueelle saapumista jalan tai bussilla. Turun...
Maarian VPK:n Päivä Paloasemalla -tapahtumassa esiteltiin toimintaa sekä palokalustoa. Tehtävärasteilla harjoiteltiin paloturvallisuustaitojakuten esimerkiksi alkusammutusta ja varautumista. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Paloturvallisuusviikon teemana nuoret ensimuuttajat

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Varhaisessa vaiheessa opitut turvallisuustavat heijastuvat pitkälle elämään.  TURVALLISUUS. Paloturvallisuusviikon käynnistänyt Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestettiin 25.11. ympäri maan, ja siihen osallistui...
Martinpäivät huipentuivat lauantaina 11. marraskuuta järjestettyihin Marttila-messuihin, joilla kunnanjohtaja Anne Ahtiainen tapasi kuntalaisia ja vastaili heidän kysymyksiinsä. Kuva: Jaakko Salmi/Marttilan kunta.

Marttilan kunnanjohtaja Anne Ahtiainen pitää yllä avointa vuoropuhelua

Lähes kahden kuukauden ajan Marttilan kunnanjohtajana työskennelleen Anne Ahtiaisen mukaan yritysten viihtyvyys ja kasvu ovat kunnan elinehtoja. Elinvoimalupaus luo hyvän pohjan yhteisille tavoitteille. MARTTILA. Kunnanjohtajana...
Vuonna 1993 perustettu Parturi-kampaamo Anna-Maija juhlisti 30-vuotistaivaltaan viime kesäkuussa Marttilan kesätorin avajaisten yhteydessä. Kuva: Hannu Kerko.

Kunta kasvaa ja kehittyy yritysten kautta

Toimiva vuoropuhelu on Marttilan Yrittäjät ry:n Anna-Maija Virtasen mukaan tuonut entistä enemmän ymmärrystä siitä, että kunta ei pärjää ilman yrityksiä. ELINVOIMA. Kesällä Marttilan Yrittäjät järjestivät...

Raisio kutsuu joulupolulle

Joulu saapuu Raisioon -tapahtuma valloittaa 2.12. koko kaupungin. Kirjastotalolla valmistaudutaan jouluun 29. marraskuuta. RAISIO. Raision Kirjastotalossa virittäydytään joulutunnelmiin keskiviikkona 29.11. kello 16–19. Luvassa on paikallisten käsityöläisten...

Naantalin museo palkittiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistävästä työstä

Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n Vuoden lapsellinen teko 2023 -tunnustuksella huomioitiin Naantalin museon ansiokasta työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. NAANTALI. Naantalin museo on palkittu Naantalin Pelastakaa...

Vanhan rakennuksen ehdoilla

Rakennusperinteen Ystävät ry on kunnostanut Iso-Puolalan rakennuksia perinteisin menetelmin niin, että talot kohentuvat pala palalta entiselleen. RAKENNUSPERINNE. Iso-Puolalan taloryhmän idyllinen ympäristö keskellä kauneinta Turkua, Puolalanmäellä Turun...
Mari Heininen somistaa omenateemaista joulua ympäri Iso-Puolalaa.

Iso-Puolalan joulussa tuoksuu omena

JOULU. Lietolainen yrittäjä Mari Heininen avaa kotikunnassaan sijaitsevan Kranssiaitan pop up -pisteen Turun Iso-Puolalaan jälleen joulun ajaksi. – Luonnosta ammennettavat koristeet ja värien kirjo ovat pysyviä...

Paimiossa perinteiset joulumarkkinat

PAIMIO. Sunnuntaina 26. marraskuuta kello 12–15 Paimion kaupungintalolla pidettävät joulumarkkinat alkavat pikkujoulurauhan julistuksella ja jouluvalojen sytytyksellä. Luvassa on jouluisen talvista tunnelmaa, hauskaa ohjelmaa sekä tietysti markkinahumua....

Saariston joulunavauksessa nukketeatteria ja historiaa Velkualta

NAANTALI. Velkuan Sinervon talolla järjestetään perinteinen Saariston joulunavaus 25. marraskuuta kello 12–15. Teersalossa Sinervon taloa ylläpitävän Pro Sinervo ry:n Kirsti Martikainen kertoo tapahtuman ohjelmasta: – Perinteisen...
Skip to content Click to listen highlighted text!