PAIMIO. Paimiolainen Arja Kulmala on valittu Varsinais-Suomen Karjalaisseurojen piirin puheenjohtajaksi.
– Olen noussut järjestötoiminnan kautta, joten kenttä on minulle tuttu. Kehitystyötä tarvitaan. Tavoitteeni on olla omalta osaltani varmistamassa, ettei yksikään alueemme yhdistys enää eroa Karjalaliitosta. Meidän nykyisten toimijoiden velvollisuus on huolehtia myös jatkuvuudesta, Kulmala linjaa viitaten Uudenkaupungin karjalaseuran lopettamispäätökseen.
Piiritason puheenjohtajuuden lisäksi hän jatkaa Paimion Karjalaseuran puheenjohtajana.
– Olen nyt kymmenen vuotta ollut puheenjohtaja ja oikeastaan minusta tuntuu, että olen nyt keksinyt Paimiossa kaiken, mitä voin keksiä. Nyt olisi jonkun toisen aika tulla johtoon, mutta emme alkaneet valmistella asiaa tarpeeksi ajoissa, joten jatkan vielä vuoden, sanoo Kulmala Paimion Karjalaseuran syyskokouksessa keskiviikkona 21.10.
Kiinnostus Karjalaa kohtaan laajenee Paimiossa
Nuorimmatkin evakot ovat jo yli 70-vuotiaita, joten evakkojen luonnollinen poistuma karsii jäsenmäärää koko ajan. Kun Arja Kulmala aloitti Paimiossa puheenjohtajana vuonna 2005, seuralla oli 34 jäsentä. Nyt heitä on 222. Mukaan on liittynyt paitsi evakkojen lapsia monessa polvessa myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole juuria Karjalaan. Yksi heistä on paimiolainen Marjatta Järvinen.
– Täällä on monipuolista ohjelmaa. Luentojen anti on niin hyvä, että ne palvelevat kaikkia, ketkä ovat kiinnostuneita historiasta. Karajalalla on tänä päivänä niin paljon annettavaa, että kantasuomalaistenkin on hyvä kuulla siitä, toteaa Järvinen.
Paimiolainen Markku Sipponen taas on liittynyt Karjalaseuraan suunnistuksen vuoksi, sillä Karjalaliitto järjestää suunnistuskilpailuja.
– On minulla kyllä myös karjalaiset juuret, hän hymyilee.
Syyskokouksessa kuultiin Mikko Koukin tarina
Yleensä ihmiset kiinnostuvat juuristaan 40–60-vuotiaina. Näin kävi myös Turun kaupunginteatterin taiteelliselle johtajalle Mikko Koukille, joka kertoi juuristaan Paimion Karjalaseuran syyskokouksen jälkeen.
– Minulla on karjalaiset sukujuuret sekä isän että äidin puolelta. Äiti on kotoisin Uudelta kirkolta ja isä Viipurista. Isä on joutunut nuorena tappelemaan, koska hänellä on karjalaiset juuret. Silloin evakkojen lapsia kiusattiin, Kouki kertoo.
Kouki syntyi Lohjalla. He asuivat samassa pihapiirissä hänen isoäitinsä, isoisoäitinsä ja isoisoisoäitinsä kanssa.
– Kotinsa menettäneet sukupolvet tuntuivat aina kaipaavan takaisin. Isomummoni sanoi aina ”Tääl myö ei rakastuta mihinkään paikkoihin. Myö mennään takas Karjalaan!”. Sama kaipuu jonnekin tuntuu siirtyneen myös minulle. Olen asunut elämäni aikana 35 eri asunnossa. Olen aina pitänyt lentokentistä, liikkumisesta ja lähdön tunteesta, sanoo Kouki.
Kun hän aikanaan muutti Turkuun hän sai kaupungista huonon kuvan ja ajatteli, että haluaa äkkiä kotiin. Mutta ei keksinyt, mikä se koti olisi.
– Kun on ollut koko ajan liikkeellä, on sellainen tunne, ettei ole mistään kotoisin. Nykyään kyllä Turku tuntuu kotikaupungilta ja se on myös lasteni kotikaupunki, Kouki sanoo.
Karjalassa hän ei ole vieläkään käynyt, mutta sen sijaan hän teki kerran matkan lapsuutensa leikkipaikoille yhdessä serkkunsa Samuli Edelmannin kanssa.
Kouki on huomannut myös, että suurin osa näyttelijöistä on karjalaisia.
– Kai siinä on joku läsnäolo ja puheliaisuus ja se että tulee juttuun. Kuva karjalaisista onkin usein ulospäinsuuntautunut, hauska ja eläväinen. Tunnistan karjalaisen aika helposti, sanoo Kouki.
Yleisössä oltiin samaa mieltä.
– Täällä Länsi-Suomessa saan usein hävetä, kun puhun kaikille kaduilla, kommentoi paimiolainen taiteilija Raili Mikkonen, nauraen.
Janica Vilen
