KIRJALLISUUS. Lietolaiskirjailija Anitta Kaitajärven Syyllisen osa -romaanin julkistamistilaisuutta vietetään torstaina 16.6. klo 18 Liedon kirjastossa. 27.5. ilmestynyt romaani on Kaitajärvelle järjestyksessään kolmas. Hän on aiemmin julkaissut kaksi jatkosodan jälkeiseen aikaan perustuvaa romaania Rikotut kuvat (2014) ja Hillankukkanyrkki (2015).
Lähihistoriaa kuvaavana tuotteliaana kirjailijana tunnettu Kaitajärvi vie lukijan jälleen kerran isojen tunteiden äärelle.
– Syyllisen osassa on eri teema ja se sijoittuu vuosiin 1964–1982 , eli eri aikaan kuin edelliset kaksi romaaniani. Sodan jälkeisistä vaikutuksista ihmisten elämään kertova Hillankukkanyrkki sen sijaan oli löyhästi jatkoa Rikotuille kuville, Kaitajärvi taustoittaa.
– Tuorein teokseni käsittelee perhedraamaa, jossa vaikean alun jälkeen yritetään elää sopuisassa avioliitossa vaihtelevasti onnistuen. Syyllisen osan pääteemoina ovat vallan käyttö ja lähisuhdeväkivalta, Kaitajärvi lisää.
Runoilijasta novellistiksi
Alun perin runojen kautta kirjoittamisen aloittanut Kaitajärvi siirtyi tarinoihin Turun työväenopiston runokurssin 2007–2008 innoittamana.
– Meitä oli kolme naista, jotka kokoonnuimme kirjoittamaan keskenämme pieniä novelleja. Joskus piti kirjoittaa vain novellin alku, joka saattoi käsittää 2–3 lausetta. Raatelimme sitten toistemme tarinat ilman estoja, siitä oppi, Kaitajärvi selittää.
– Joskus käytimme tehtävänannossa kuvia. Kahdesta tällaisesta kuvasta minulle syntyi kaksi eri tarinaa. Toinen kuva oli vanhan elämää nähneen talon ovi ja toinen kuva esitti kotimaahan palannutta luurangonlaihaa sotavankia, josta sitten alkoi esikoisteoksessani esiintyneen Asserin tarina elää. Ovesta alkanut tarina kuului mielestäni Asserin kotitilaan, joten ne piti saada yhdistettyä, sanoo Kaitajärvi.
Faktaa ja fiktiota
Kaitajärvi kertoo, että fiktiivisen tarinan Asserin ja Annin kotitila on oikeastikin olemassa.
– Se on todellisuudessa äitini kotipaikka Kurussa. Sijoitin sen vain teoksessani Kokemäkeen sittemmin liitettyyn Kauvatsaan, jonka lähellä sijaitsevassa Köyliön varavankilassa pidettiin neuvostoliittolaisia sotavankeja sodan aikana, hän selventää.
– Kiinnostukseni aikaa kohtaan syveni sitä mukaa kun luin jatkosodasta ja sen jälkeisestä elämästä kertovia faktapohjaisia kirjoja. Piti tutustua siihen elämään, jotta sai päänsä sisällä ihmiset elämään sitä aikaa, hän jatkaa.
Vuonna 1952 syntyneen Kaitajärven lähipiirissä ei sodasta puhuttu, vaikka sen jäljet näkyivät pitkään.
– Kädettömiä ja muuten vaillinaisia miehiä näkyi vierailijoina kotonani sekä sotainvalidien juhlissa. Vammoja ei jääty tuijottamaan, ne kuuluivat normaaliin elämään. Isäni oli sotainvalidi, hänen toisen kätensä kyynärpäästä meni luoti läpi 31.8.1941 Jääskissä. Isäni kohtalon, jossa käsi jäykistyi kyynärpäästä alkaen noin 90 asteen kulmaan, jakaa Hillankukkanyrkki-teoksessani esiintyvä Veran isä Patte, toteaa Kaitajärvi.
Tiedonhakua ja uutisartikkeleita
Syyllisen osaa varten Kaitajärvi haki tietoa muun muassa pienoisautomalleista ja 60-luvun automerkeistä.
– Tukkirekka oli tuttu lapsuudesta, koska enollani oli sellainen. Kun perhe tuli kylään, auto oli lapsen silmissä hirveän iso ja paksut ketjut kalisivat, Kaitajärvi muistelee.
Syyllisen osassa on myös uutisista poimittuja oikeita tapahtumia antamassa viitteitä siitä, missä ajassa kuljetaan.
– Tampereella Pispalassa vuonna 1968 valmistunut Näsijärvestä Pyhäjärveen vievä tukinuittotunneli jäi esimerkiksi koekäyttöä lukuun ottamatta tarpeettomaksi. Teoksessa esille tuotu Kostamuksessa tapahtunut kolari tapahtui oikeasti maaliskuussa 1980 ja siinä kuoli miehiä. Niin ikään kirjassa vilahtava Porin Puuvillan kutomon palo on oikea tapahtuma, Kaitajärvi selittää.
Katariina Mäkinen-Önsoy
