KAARINA. Perinteistä kesänavausta juhlittiin viikonloppuna Kaarinan Hovirinnan rannassa jo seitsemättä kertaa. Ensimmäistä kertaa vain täysi-ikäisille suunnattu Saaristo Open keräsi merellisiin festaritunnelmiin yli 8 500 kävijää.

Perjantaina kovimman metelin yleisössä saivat aikaan Kaarinassa paljon esiintynyt Klamydia ja festivaalin ainoa ulkomailta tullut yhtye E-Type, joka oli aikuisille katsojille mieluisa muistutus 90-luvusta.

Lauantaille tilattu ulkomaanvahvistus Marky Ramone Blizkrieg taas jäi ohjelmistosta pois Arlandan kentän lentäjälakon vuoksi, mikä oli monelle lauantaille lippunsa ostaneelle pettymys. Yhden bändin puuttumista paikattiin kuitenkin sillä, että muut esiintyjät vetivät hiukan pidemmän setin. Esimerkiksi Maija Vilkkumaasta ja Olavi Uusivirrasta päästiin siis nauttimaan täysin rinnoin. Yksi lauantain kohokohdista oli päivän ensimmäisenä esiintyneen Kaarinasta kotoisin olevan Mira Luodin keikka. Luoti kommentoikin keikallaan, että on ilo esiintyä omassa kotikaupungissa, jossa hän on käynyt koulunsakin.

Järjestäjät ja kävijät tyytyväisiä muutoksiin

Kauppa- ja ruokakeskittymä Kompassi keräsi kiitosta kävijöiltä.
Kauppa- ja ruokakeskittymä Kompassi keräsi kiitosta kävijöiltä.

Viikonlopun vaihtelevat säät verottivat jonkin verran kävijöitä. Muutamaa sadekuuroa lukuunottamatta ihmiset pääsivät kuitenkin nauttimaan paitsi musiikista myös auringosta.

Kova puristus on takana ja hyvältä tuntuu nyt kun saatiin aurinkokin paikalle. Olemme tyytyväisiä muutoksiin, joita olemme tehneet. K-18 uudistuksesta on tullut muutamia negatiivisia palautteita, mutta suurimmaksi osaksi palaute on ollut todella positiiivista, kommentoi festivaalin tuottaja Tiina Nousiainen.

Uudistunut kauppa- ja ruokakeskittymä Kompassi toimi moitteettomasti. Positiivinen yllätys monelle oli myös se, että juoman kanssa pääsi ihan lavan edustalle saakka nyt kun anniskelualue kattoi lähes koko festivaalialueen.

VIP-puoli myi hyvin

Saaristo Openissa on aina käynyt VIP-liput hyvin kaupaksi. Tänäkin vuonna ennakkoon myydyistä lipuista 40 % oli VIP-lippuja.

Tämä on Suomessa kesän ensimmäinen iso festari ja ehkä siksi monet yritykset ostavat VIP-lippupaketteja juuri meille, pohtii Nousiainen.

Tänä vuonna perinteisen VIP-alueen lisäksi Hovirintaan oli tehty myös Seaside VIP -puoli. Seaside VIP -lippuja oli tarjolla 200 per päivä. Ja perinteisiä VIP-lippuja 1000 per päivä. Kummatkin VIP-puolet olivat molempina päivinä täysiä.

Perinteisellä VIP-lipulla vältti jonottamisen vessoihin ja baaritiskeille, sillä palvelut oli VIP-puolella mitoitettu niin, ettei jonoja syntynyt. Lisäksi ehdoton etu oli se, että VIP-puolella keikkoja pystyi seuraamaan katoksen alta, joten sadekuurojen iskiessä ei joutunut kastumaan. Seaside VIP -puolella oli lisäksi paremmat vessat, alkupalat, tervetuliaisjuomat, isompi buffetpöytä ja näköalatasanne, jolta keikkojen seuraaminen oli melkoista luksusta.

Turkulaiset Kari Järvelin (vas.) ja Jussi Ukkonen ovat käyneet Saaristo Openissa lähes joka vuosi.
Turkulaiset Kari Järvelin (vas.) ja Jussi Ukkonen ovat käyneet Saaristo Openissa lähes joka vuosi.

Seaside VIP-alueella perjantaina päivää paistatelleet turkulaiset Jussi Ukkonen ja Kari Järvelin ovat käyneet Saaristo Openissa lähes joka vuosi. Heillä on kokemusta sekä peruslipuista että VIP-lipuista ja nyt myös Seaside VIP -lipuista.

Tämä on hieno alue. Ruoka oli tosi hyvää. Ei paljon parempaa voisi olla. Vessatkin olivat siistit ja hyvät. Täällä ei ole samanlaista tungosta kuin muualla. VIP-lippu tuo oman fiiliksensä. Tässä iässä nauttii festareillakin jo eri asioista, miehet kommentoivat.

Bändeistä kaksikko aikoi mennä katsomaan ainakin J. Karjalaista ja Kaija Koota.

Saaristo Open järjestetään jälleen ensi vuonna heti kesän alussa.

Janica Vilen