Kauppakeskus Mylly uusiin ennätyksiin

Kauppakeskuksen paraatipaikalla sijaitsevan Myllyntorin uudistaminen on käynnistynyt, ja ensimmäinen vaihe valmistuu marraskuun aikana. Tilasta tulee moderni, elävä kohtaamis- ja hengailupaikka sekä monikäyttöinen tapahtuma-areena. Kuva: Kauppakeskus Mylly.

RAISIO

Kauppakeskus Myllyn vuosi on ollut menestyksekäs, sillä myynti- ja kävijämäärät ovat tammi-heinäkuussa olleet ennätykselliset.

Kävijöitä tammi–heinäkuussa oli noin 3 miljoonaa, mikä on noin 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kaikkien aikojen kuukausittaisiin kävijäennätyksiin yllettiin huhtikuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. 

Kauppaa tammi–heinäkuussa tehtiin 140,5 miljoonalla eurolla, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Mylly ylsi historian korkeimpiin myynteihin kaikkina muina kuukausina paitsi toukokuussa, jolloin myynti oli viime vuoden tasolla. Myös keskiostos on edelleen erittäin korkea, noin 46 euroa.

Kesällä pääsimme myös uusille miljoonaluvuille, kun kesäkuun myynti ylitti ensimmäistä kertaa 22 miljoonan euron ja heinäkuun myynti 23 miljoonan euron rajapyykin. Myllyn vahva alueellinen asema, jatkuva uudistuminen ja hyvä maine ovat nostaneet meidät ihan uudelle tasolle, iloitsee Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula.

 

Valmistautuminen tärkeään loppuvuoden sesonkiin on käynnissä, ja kauppakeskuksen kehityshankkeet etenevät ripeästi. 

Kauppakeskuksen paraatipaikalla sijaitsevan Myllyntorin uudistaminen on käynnistynyt elokuussa, ja ensimmäinen vaihe on valmis marraskuun aikana. Kokonaisuus valmistuu vuonna 2024.

Myllyntorille on näiden 22 vuoden aikana tehty jonkin verran muutoksia, mutta nyt tuomme sen isosti tälle vuosikymmenelle. Tavoitteena on tehdä tilasta moderni, elävä kohtaamis- ja hengailupaikka sekä monikäyttöinen tapahtuma-areena. Tämäntyyppisiä toreja ei enää kauppakeskuksiin rakenneta, joten otamme kaiken irti kruununjalokivestämme. Myllyntori tulee heijastamaan brändiämme, lupaa Myllyn konseptipäällikkö Meri Hakulinen

Remontissa Myllyntorin lava poistetaan, portaikkoa uudistetaan ja kalusteet vaihtuvat kokonaan juuri Myllyntorille suunniteltuihin, suomalaisiin kalusteisiin. Uudet kalusteet on suunnitellut BOND Agency ja ne valmistaa RT-Interiors Rymättylässä. 

Jatkossa tilaa on helppo muuntaa erilaisiin tilanteisiin.

Uudistus mahdollistaa esimerkiksi food truck -tyyppiset ruokavaunut ja pop up -myymälät. Uudistettu Myllyntori avataan jo ennen joulumyyntiä.

 

Myllyssä on myös investoitu uudistuvaan energiaan, sillä katolle asennettiin elokuun aikana noin 1.200 aurinkopaneelia. Kokonaisuus kattaa lähes 4.000 neliömetriä Myllyn katosta ja tuottaa vuosittain sähköä noin 427 megawattituntia. Se vastaa noin kahta prosenttia koko kauppakeskuksen sähkönkäytöstä. Lisää aurinkopaneeleja on tulossa etelän puoleiselle seinälle ensi vuonna.