Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla Turussa

Kansallinen veteraanipäivä
Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla on tänä vuonna Turussa.

Kansallista veteraanipäivää vietetään vuosittain 27. huhtikuuta.

TAPAHTUMAT.

Kansallista veteraanipäivää vietetään vuosittain huhtikuun 27. päivänä Suomen sotaveteraanien kunniaksi ja muistoksi sodan päättymisestä ja rauhan alkamisesta. Huhtikuun 27. päivä on Lapin sodan päättymispäivä.

Kansallinen veteraanipäivä syntyi 1980-luvun ilmapiirissä, jolloin veteraania ei vielä kaikissa piireissä mielletty kunniakansalaiseksi. Vuosien työn jälkeen yhdessä muun muassa Sotainvalidien Veljesliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton, Rintamamiesveteraanien liiton sekä Rintamanaisten liiton johdolla huhtikuun 30. päivänä vuonna 1986 valtioneuvosto nimesi huhtikuun 27. päivän kansalliseksi veteraanipäiväksi ”maamme rintamaveteraanien ja sotainvalidien arvostuksen lisäämiseksi”. Kansallisen veteraanipäivän viettäminen aloitettiin seuraavana vuonna 1987.

Veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään vuonna 2023 Suomen Turussa teemalla ”Sotiemme opetukset – Tulevaisuutemme turvaksi”.

Päivän ohjelmassa on messu Tuomiokirkossa, seppeleenlasku sekä pääjuhla Turun messukeskuksessa. Päivä huomioidaan myös muulla tavoin saman viikon aikana.

Pääjuhla on järjestetty Turussa aiemmin vuonna 2011 teemalla ”viesti kulkee – vetovastuu vaihtuu, budskapet förs vidare – vi yngre tar över”.

Vuoden 2023 teemana on ”Sotiemme opetukset – Tulevaisuutemme turvaksi”.

Suomen käymät sodat 1939 – 1945 opettivat meille monta asiaa maamme puolustuksen osalta. Yksi niistä, ja ehkä tämän teeman kannalta tärkein oli; ei enää koskaan yksin.

Nyt Suomi on ”saranakohdassa”, jossa nuo opetukset, yllä mainittu mukaan lukien, ovat saaneet suomalaiset tekemään tulevaisuutensa turvaksi kauaskantoisia puolustusratkaisuja.

Sotiemme muisto ja perintö ovat siis olleet ja ovat vahvasti mukana, kun tulevaisuuttamme linjataan.

Turun Seutusanomat