Taimien esikasvatuksen aika on nyt

Keväisiä puuhia puutarhassa

Mikko Uusi-Honko ottaa siniviuhkasta pistokkaita. Pöydällä on pelargonioita. Kuvat: Pionien Koti.

Pihat ja puutarhat ovat vapautuneet lumipeitteestään Varsinais-Suomessa: On siis aika kääntää katseet ulkotilojen suuntaan. Nyt kun kotoilusta on tullut yhä isompi osa arkea, kiinnostus puutarhanhoitoon on nostanut päätään.

PUUTARHA. Vallitseva tilanne on vaikuttanut siihen, että kotona ja mökillä vietetään aikaa enemmän kuin ennen. Kotoilun myötä myös pihat ovat aiempaa tehokkaammassa käytössä ja niihin halutaan Taivassalossa sijaitsevan Pionien Kodin Tuula Uusi-Hongon mukaan todella panostaa.

Miljoonakello kukka-amppelissa.

Uusi-Honko kertoo, että viime keväänä kotona oleminen ja kotimaan lähimatkailu näkyivät myynnin lisääntymisenä puutarhoilla.
– Hyötykasvien taimet loppuivat ja monet puutarhat sulkivat ovensa jo ennen juhannusta. Eipä tässä voi muuta sanoa kuin, että aikainen lintu madon nappaa. Kannattaa hankkia taimet ajoissa, hän vinkkaa.

Taimille maalis–huhtikuu ovat parasta esikasvatusaikaa.
– Pionien Kodissa on paljon muutakin kuin pioneja. Orvokkeja jo myydään. Pelargoniat, muut kesäkukat ja amppelit kasvavat kovaa vauhtia ja ovat myyntikunnossa yöpakkasten hellittäessä. Erilaisia yrttejä, tomaatteja ja vaikkapa kesäkurpitsoja valmistuu kevääseen, Uusi-Honko toteaa.

Elämme parhaillaan toista koronakevättä, mikä näkyy poikkeuksina myös puutarha-alalla. Yleensä Uusi-Hongot kiertävät tähän aikaan vuodesta Helsingin, Turun ja Tampereen puutarhamessuilla myymässä pionien astiataimia. Tänä päivänä myynti tapahtuu enimmäkseen verkossa. Kesälle on varovaisesti suunnitteilla tilaisuuksia, joihin voi osallistua pienryhminä rajoitukset huomioon ottaen.

Vaikka pionit eivät kasva Suomessa luonnonvaraisena, niitä on kasvatettu täällä jo satojen vuosien ajan.

– Kuitenkin pioni on ollut Suomessa jo 1600-luvulta lähtien, jolloin sitä kasvatettiin ja myytiin apteekissa lääkinnällisenä rohtona. 1900-luvun alusta lähtien muotiin tulivat isommat, komeammat ja tuoksuvammat pionit, Tuula Uusi-Honko sanoo.

Suomen rakastetuin pioni Sarah Bernhardt.

– Suosion takana on se, että pionit ovat erittäin helppohoitoisia. Taimi istutetaan aurinkoiseen paikkaan. Tärkeimpänä asiana on liiallisen kosteuden välttäminen, sillä pioni ei saa jäädä veteen makaamaan, Uusi-Honko lisää.

Pionilajeja on Pionien Kodissa tarjolla kymmenkunta ja lajikkeita yli sata erilaista.
– Suosittelemme aloittamaan pioneihin tutustumisen aina kiinanpioneista, joita aiemmin kutsuttiin jalopioneiksi. Kiinanpioni kestää parhaiten vaihtelevia ja yhä vetisemmiksi muuttuvia talviamme. Esimerkiksi Suomen kaikista yleisin ja rakastetuin pioni, Sarah Bernhardt, on kiinanpioni. Sarah hyvin todennäköisesti oli se muistojemme ”mummon ihana vaaleanpunainen” aarre, Uusi-Honko toteaa.

Pionien Koti on ollut mukana Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa geenivaraohjelmassa, jonka tavoitteena on varmistaa vanhojen lajien säilyminen.
– Olemme lahjoittaneet pioneja Luonnonvarakeskukselle. Tutkimuksessa on jo tullut yllätyksiä esimerkiksi juhannuspionia koskien. Juhannuspioni on vanha pioni, joka kasvaa useassa paikassa Vakka-Suomessakin. Sitä lisätään ainoastaan kasvullisesti juurakoista, joten sen olettaisi olevan täysin samanlaista. Tutkimuksissa kuitenkin löytyi 16 eri genotyyppiä, kertoo Uusi-Honko.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Pionien Kodin nykyisten omistajien Tuulan ja Mikon isä Matti Uusi-Honko päätti vuonna 1995 vielä kerran muuttaa maalle mielessään yrityksen perustaminen.
• Taivassalosta löytyi unelmat mahdollistava pieni kauppapuutarha.
• Uusi-Hongot erikoistuivat pioneihin jo ennen vuosituhannen vaihdetta huomatessaan, että Suomessa ei yksikään puutarha ollut erikoistunut pioneihin.
• Pioneille tehtiin verkkokauppa ja näin saatiin myyntialueeksi koko Suomi ja myöhemmin Ruotsi.
• Erilaisia parhaimpaan pionien kukintaan ajoittuvia tempauksia Pionien Koti on järjestänyt alusta alkaen eli yli 20 vuoden ajan. Ensimmäinen Pioniviikonloppu järjestettiin 2015. Tapahtumissa on aina ollut oheistoimintaa pioneihin liittyen, kuten esimerkiksi istutusnäytöksiä ja luentoja.

 

Jaa juttu sosiaalisessa mediassa!