lauantai, elokuu 24, 2019
Tagit Viestit, jotka on tagattu "Puutarha"

Tagi: Puutarha

Naantalilaisen taiteilijakodin puutarhassa avautuu sipulikukkien varmuuskokoelma. Myös inventoinnin seurauksena kaadetut puut on korvattu uusilla yksilöillä. Puutarhaan pääsee vapaasti tutustumaan Casa Haartmanin aukioloaikojen puitteissa. Tiesitkö? – Haartmanit...

RAISIO. Raision lukion takainen metsä muuttuu jälleen satumetsäksi, kun Alppiruusupuisto aloittelee kukintaansa. Kukinta kestää noin kolme viikkoa. Alppiruusupuisto on istutettu talkootyönä vuosina 1999, 2008 ja...

Peltolan siirtolapuutarhalla järjestetään taimitori 19. toukokuuta kello 12–14. Siirtolapuutarha osallistuu myös avoimien puutarhojen teemapäivään 7. heinäkuuta. Kupittaan siirtolapuutarhalla vietetään lauantaina 18.5. kello 11–16 sen sijaan ravintola-...

Syysleikkaukset sopivat erityisen hyvin mahlaa virtaaville ja luumarjaisille puille kuten luumu- ja kirsikkapuille. Turhia leikkauksia on kuitenkin hyvä välttää ja esimerkiksi koivun luontainen kasvutapa...

Tänä kesänä Raision Kaanaan kaupunginosassa on syytä juhlaan. Raision kaupungin vuonna 1987 perustama ryhmäpuutarha täytti 30 vuotta. Lisäksi lauantaina 12. elokuuta vietettiin Katteluksen asuntomessualueen...