TAIDE.
Kukapa ei haaveilisi harrastuksesta, mutta miten sen aloittaminen voi olla niin työlästä. Runosmäkeläinen Pertti Reponen ei ollut poikkeus. Vuosia jatkuneesta jahkailusta tuli totta vasta, kun puoliso Pirjo tönäisi lempeästi hankkimalla syntymäpäivälahjaksi harrastajamaalarin alkupakkauksen, värit, pensselit ja pohjat.
Iloisesti yllätetty mies ilmoittautui kurssille oitis ensimmäisenä mahdollisena päivänä ja on pysynyt sillä tiellä. Tänä syksynä alkoi kuudestoista maalauskurssi Turun työväenopistossa.
– Kiinnostus kuvataiteisiin syttyi koulun kuvaamataidon tunneilla innostavan opettajan ansiosta, Reponen kertoo.
Painajan päivätyön kanssa harrastuksella ei ollut mitään yhteistä, mies aloitti suoraan pystymetsästä. Alkajaisiksi hän luki kaiken kirjastosta löytämänsä maalauksen perusoppeihin liittyvän kirjallisuuden.
Hän on muuten sitä sitä mieltä, että kuka tahansa voi aloittaa nollasta, kunhan on kiinnostusta ja viitseliäisyyttä.
Hyvä
kaveripiiri innostaa
Reposta vetää kurssille toisensa jälkeen myös tuttu porukka, vuosi vuodelta lähes muuttumattomana pysynyt kaveripiiri, jossa naapuria ei jätetä pulmineen yksin.
Kodin seinillä on vain murto-osa vuosia karttuneesta taulukokoelmasta. Kerrostalon kellarivarastoon ei maalausten lisäksi muuta mahdu. Kun omakotitaloa tyhjennettiin muuton alta, oli kuulijan kauhuksi tuhottavakin töitä.
Reponen suhtautuu arkisesti ja luontevasti tekemisiinsä, ei ylistä eikä alenna itseään. Kurssilla annetaan tehtäväksi kyllä idealle nimi, mutta aiheet eivät pitele luovaa mieltä.
Raha mielessään Reponen ei maalaa, päin vastoin. Luopuminen jostakin teoksesta ei tuota tuskaa, on kuitenkin yksi maalaus, josta hän ei luovu.
Reponen maalaa enimmäkseen öljyvärein tai sitten akryylimaalein. Kankaat hän tapasi pohjustaa itse, pellavaa tai puuvillaa. Nyt kelpaavat valmiit pohjat.
– On harmi, ettei työväenopiston kevätnäyttelyissä ole enää esillä oppilaitten kätten jälkiä, taitavaa käsityötä, jotka nykyisin pääasiassa videoidaan. Oma kurssinsa on sillekin taidolle.
Taidekuvat
presidenteistä
Reposen viime aikojen suururakka on ollut maalata muotokuvat kaikista Suomen tasavallan presidenteistä. Täysi tusina valmistui loka-maaliskuun välisenä aikana.
Presidentit ovat olleet esillä kesällä yksityisessä kartanossa, mutta niihin on päässyt tutustumaan vain avoimien ovien päivänä. Niille olisi tekijänsäkin mielestä hienoa löytää sopiva, kaikille avoin näyttelytila – vaan mistä?
Kuvat ovat yksittäiskappaleita ja kokoelma pysyy ehjänä. Tosin tekeillä on ns. yleisön pyynnöstä toinen Kekkos-kuva.
– Muotokuvat ja maisemat ovat mieluisimpia aiheita.
Mutta kun jotakin muuta pyydetään, tuottelias mies ei kaihda aihetta. Parastaikaa työn alla on tavanomaista suurempi abstrakti aihe, tilaustyö ja tekijällekin poikkeuksellisesti ei-esittävä teos.
Aikojen alussa Reponen jaksoi pitää luetteloa töistään. Koska ei ole kirjanpitoihmisiä, siinä kuudenkymmenennen maalauksen kohdalla into lopahti. Jälkeen päin luetteloinnista tulisi torso, koska töitä on paljon maailmalla.
Toistaiseksi Reponen ei ole kokenut epävarmuuden hetkiä – eikä ole heitellyt pensseleitä menemään. Vaikea kuvitellakaan häntä maalaamassa verenmaku suussa. Turha monimutkaistaa selviä asioita.
– Teen jokaista työtä niin kauan, että voin olla siihen tyytyväinen.
Hän myöntää olevansa oma kriitikkonsa, mutta vaimo Pirjo saa sanoa oman sanansa kotikriitikkona.
Tuula Istala
