KOLUMNI. Huomaan, syksy on matkustelun aikaa. Edellisistä Seutusanomista saimme lukea Liedon valtuuston puheenjohtajan mielenkiintoisia näkemyksiä ja kokemuksia Euroopan tilanteesta. Itse jatkan myös matkailuteemalla.
Olin vaimon kanssa syyskuussa reissussa vähän samoilla seuduilla. Lento Kroatian Dubrovnikiin, vuokra-auto alle ja road- trip hengessä kohti Montenegron Kotoria, sieltä nykyään suomalaistenkin löytämään rantakohteeseen Budvaan ja parin yön jälkeen vuoriston yli kiemurtelevia ja kapeita teitä kohti pääkaupunki Podgoricaa ja Albaniaan.
Reissu oli mahtava kokemus nähdä eri Balkanin kansojen nykyiset elinolosuhteet repivän Jugoslavian sisällissodan jälkeen ja saada tutustua maitten historiaan ja erittäin ystävällisiin ihmisiin.
Huikeiden maisemien, korkeiden vuoristojen ja kapeiden teiden lisäksi aloin katsella ja ymmärtää, miten sikäläiset vanhat historialliset kaupunginosat, linnoitukset ja muut arvokkaat rakennukset on otettu jokapäiväiseen käyttöön, osaksi kaupunkilaisten elämää.
Hyviksi esimerkeiksi kelpaa varmaan monien tuntema Dubrovnikin vanhakaupunki linnoituksineen, tai Unescon maailmanperintölistalla oleva Kotorin kaupunki Montenegrossa. Molemmissa historiallisten rakennusten sisällä on päivittäin toimivia ravintoloita, kahviloita ja erilaisia liikkeitä. Ihmiset voivat ostoksia tehdessään tai kahvia juodessaan ihailla rakennuksen kauniita yksityiskohtia tai tutustua taideteoksiin. Erikoisin matkalla nähty museokohde oli Tiranan liepeillä ollut Hoxhan aikainen kupolimallinen pommisuoja, jossa nyt toimi tatuointiliike. Samanlaisia kohteita löytyy maailmalta pilvin pimein, mutta en muista kovinkaan montaa Suomesta. Ymmärrän, että ilmasto ja väkimäärät rajoittavat tämäntyyppistä toimintaa Suomessa, mutta ei se kaikkea selitä.
Itse toivoisin, että meilläkin voitaisiin ottaa askel kohti avoimuutta tämän tyyppisissä kohteissa. Ajattele, miten hienoa olisi käydä Turun Linnassa tai Vartiovuoren käsityöläismuseossa milloin vain ruokailemassa, piipahtaa paikallista olutta tarjoavassa pubissa tai kahvilassa, missä voisi hyvän pullan kera katsella jälkipolville taltioituja esineitä ja ohi kulkevia ihmisiä. Voisipa ohessa vieläpä tehdä pieniä ostoksia erikoisliikkeistä. Kun tämä toteutettaisiin hallitusti ja vanhaa historiaa ja tyyliä kunnioittaen, uskon meidän tavallisten kansalaisten kiinnostuksen museoihin ja niiden kokoelmiin lisääntyvän merkittävästi. Saattaisi tällä olla myös positiivisia toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksiakin.
Vielä lopuksi aiheesta ihan omaa, paikallista toiveajattelua, koska muutos lähtee itsestä. Paimion Vistalla, keskellä kylää seisoo iso, komea ja jykevä kivilinna, Paimion hienoimpia rakennuksia heti Paimion Parantolan jälkeen, Sähkömuseo. Valitettavan usein sen ikkunat ovat pimeänä ja vailla päivittäistä toimintaa.
Vain uusien näyttelyjen tullessa tai tiettyinä museopäivinä, kesää lukuun ottamatta, kuntalaiset pääsevät tai haluavat käydä siellä, eli melko harvoin, jotkut eivät koskaan. Toki tiedän ko. rakennuksen ja museon taustat ja rajoitteet, mutta ei kukaan kiellä haaveilemasta. Minusta tähän mahtavaan ja paljon paimiolaista historiaa kätkevään rakennukseen pitäisi saada hienoa sähkömuseotoimintaa tukevaa, päivittäistä toimintaa. Ravintola tai isompi kahvila, jolloin tästä voisi tulla jopa kuntalaisten kohtauspaikka, paikallinen olohuone. Kaikki pitäisi tietysti toteuttaa arvokasta sähkömuseotoimintaa liikaa haittaamatta ja supistamatta. Kyllä malleja löytyy maailmalta.
Reijo Hallisto
Paimion kaupunginvaltuuston pj.
