Grail Quest -pelitapahtuma täytti Kupittaan palloiluhallin

Grail Quest –pelifestarin kilpalavalla miteltiin Counter-Strikessä.

Viime viikonloppu keräsi tuhannet ihmiset Kupittaan palloiluhalliin seuraamaan kilpapelaamista 15 000 euron Counter-Strike-turnauksessa, katsomaan Tekkenin SM-finaalia ja kokeilemaan pelaamista itsekin. Grail Quest –pelifestarit tähtäävät monivuotiseen jatkoon Turussa.  

TURKU. Kupittaan palloiluhalli sai toimia näyttämönä vuoden 2018 Grail Quest -pelifestareille syyslomaviikolla torstaista lauantaihin 18.–20. lokakuuta. Toista kertaa järjestetty tapahtuma oli järjestäjien mukaan onnistunut. Myös jatkosuunnitelmat ovat valmiina. 

– Olemme todella tyytyväisiä viikonloppuun. Visuaalinen ilme on ollut upea, ja jengi on tykännyt. Kaikki on onnistunut, vaikka aina isoissa tapahtumissa on omia haasteitaan, Niklas von Schöneman kertoo lauantai-iltana juuri suuren CS-finaalin alla. 

– Meillä on monivuotinen suunnitelma Turun kaupungin kanssa tapahtuman kasvattamisesta. Turussa e-urheilu on nostamassa päätään muun muassa Turku Game Academyn kautta. Turussa panostetaan merkittävästi e-urheiluun ja me olemme yksi osa tätä projektia. Mietinnässä on, miten nuo pelaajat tuolta verhon takaa pääsevät tähän lavalle pelaamaan, hän jatkaa.  

Viittauksella von Schöneman tarkoittaa verhon takana olevan aktiivisten osallistujien alueella pelaavien nousua kilpapelaamista esittelevälle päälavalle. Itse pelifestari on jaettu kolmeen alueeseen. Mainittujen osioiden lisäksi hallin etualalta löytyy pelimessut. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda vähän jokaiselle. 

– Leikkisästi Grail Quest on pelifestari. Yhdistetään koko pelaamisen kirjo yhteen tapahtumaan. 

Skanssin pelitila tuotiin palloiluhalliin 

Tapahtuman järjestäjät pyörittävät arkisin Skanssissa ilmaista pelitilaa. Nyt tuo pelitila oli

Yksi järjestäjistä, Niklas von Schöneman, oli tyytyväinen tapahtuman onnistumiseen.

tuotu viikonlopuksi Kupittaalle. Tämä mahdollisti tapahtumassa pelaamisen aivan kaikille. 

– Mielestäni suomalaisista pelitapahtumista on puuttunut vapaapelaamisen mahdollisuus, ja me halusimme ehdottomasti tuoda sen tänne. Vähensimme viime vuodesta kilpapelitapahtumien määrää ja toimme vapaan pelaamisen mahdollisuuden, von Schöneman avaa syitä. 

Skanssin pelitila on osa nuorisopalveluita olematta nuorisotoimea. 

– Me saamme sen avulla aktivoitua lisää pelaajia online-turnauksiimme ja samalla saamme lisää ihmisiä tulemaan Skanssiin. Tämän palvelun mahdollistamiseen on tietysti iso rooli yhteistyökumppaneillamme, jotka tarjoavat esimerkiksi koneita ja näyttöjä käyttöömme. 

Pelaamisen murros ja vaikea ennustettavuus 

Entä, jos juuri nyt haluaisi satsata yhteen peliin ollakseen siinä paras viiden vuoden päästä?  

– Sehän siinä on jännää, kun et tiedä, mikä peli on viiden vuoden päästä suurin juttu. FPS:n pelaajat pelaavat jonkin verran ristiin toisia FPS-pelejä, strategiapelien pelaajat toisia strategiapelejä, von Schöneman taustoittaa harjoittelua.  

FPS-termillä von Schöneman tarkoittaa ensimmäisen persoonan ammuntapeliä, first person shooter. 

Myös pelaamisen on syntynyt murros. Vaikka tietokonepelaamisella on monissa peleissä edelleen etua, tuo välimatka pienenee jatkuvasti. Monet pelit toimivatkin ristiin usealla eri alustalla samaa käyttäjätunnusta käyttäen. 

– Pelaamisen suhteen raja-aidat ovat selkeästi kaatumassa. Monet pelit toimivat ristiin eri alustoilla samalla käyttäjätunnuksella. Eli lähitulevaisuudessa pelialustan merkitys tulee katoamaan ja on vain pelejä. Esimerkiksi Fortnite on juuri tällainen peli, jossa tietokonepelaamisesta ei tule enää yhtä suurta etua. 

Mikko Seppälä