Arttu Koivisto harrasti lapsena jalkapalloa, koripalloa, yleisurheilua ja karatea, mutta lopulta omaksi lajiksi valikoitui amerikkalainen jalkapallo, jonka parissa hänellä on vierähtänyt 24 vuotta. Suomen mestari, Saksan mestari ja nuorten Euroopan mestari perusti muutama vuosi uuden seuran Ruskolle. Nyt on tauon ja kiitoksen aika.
RUSKO. Rusko on valinnut vuoden 2017 seuratyöntekijäksi turkulaisen 37-vuotiaan Arttu Koiviston, joka pisti muutama vuosi sitten Ruskolle pystyyn amerikkalaisen jalkapalloseuran Mayhemin. Koivisto palkittiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Varsinais-Suomen urheilugaalassa.
– Palkinto tuli ihan puskista, vaikka olen toki tehnyt kovaa duunia seuran ja toiminnan eteen. On todella hienoa, että sitä työtä arvostetaan, Koivisto kiittelee.
Urheilugaalassa hän on ollut kerran ennenkin, vuonna 2004, kun hän oli voittanut amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruuden Turku Trojansin paidassa vuonna 2003.
– Silloin tilaisuus oli paljon pienimuotoisempi. Siellä oli lähinnä pelaajia, valmentajia ja lähimpiä taustahenkilöitä. Nyt gaala järjestettiin Gatorade Centerissä ja sinne oli kutsuttu 800 ihmistä, Koivisto kertoo.
Lähes sata jäsentä
Mayhemin ensimmäinen kausi starttasi vuonna 2015 nelosdivisioonassa 15 pelaajalla, jotka valmensivat toinen toisiaan. Nyt seurassa on lähes sata jäsentä, mikä on Ruskon kokoisessa kunnassa valtava määrä.
– Rusko on niin hyvien kulkuyhteyksien päässä monesta eri suunnasta, että olemme saaneet paljon jäseniä muista kunnista, Koivisto selittää.
Nyt Ruskolla kysellään jo juniorijoukkueen perään, mutta siihen Mayhemin resurssit eivät vielä riitä.
– Sitten kun junnujoukkue perustetaan, haluamme tehdä kaiken hyvin alusta asti. Sitä varten tarvitaan sellaiset valmentajat, jotka pystyvät sitoutumaan hommaan kunnolla, selittää Koivisto.
Rusko on muutenkin ollut nappivalinta seuran kotikunnaksi.
– Parasta on se, että yhteistyö kunnan ja muiden paikallisten seurojen kanssa toimii niin hyvin. Turussa on tosi vaikea saada kenttävuoroja, kun siellä on niin paljon muidenkin lajien harrastajia ja Palloliitto hallinnoi kaikkea, hän sanoo.
Miten maailmankuulu pelaaja sitten keksi perustaa seuran juuri Ruskolle?
– Kun pelasin Turku Trojansissa, meillä oli ruskolainen päävalmentaja Mikko Virolainen. Hän vei meitä usein Ruskolle treenaamaan. Sitten kun aloin pohtia seuran perustamista, soitin Ruskon liikuntapäällikölle ja hän otti idean innolla vastaan, muistelee Koivisto.
Haaveena johtotehtävät urheiluorganisaatiossa
Pelaajana, valmentajana ja Mayhemin puheenjohtajankin toiminut Koivisto on tehnyt amerikkalaisessa jalkapallossa 24 vuoden uran, johon mahtuu monta ammattilaisvuotta ulkomailla. Nyt on aika hengähtää.
– Pidän pientä taukoa ja teen opinnot loppuun. Koko Mayhem lähti oikeastaan siitä, kun aloin opiskella liikunnanalan johtamisen ja kehittämisen tutkintoa ja halusin soveltaa kaikkea saamaani tietoa ja taitoa käytännössä, Koivisto kertoo.
Nyt opinnoista on jäljellä enää opinnäytetyö, josta tulee dataopas urheilumarkkinointiin.
Tällä hetkellä Koivisto työskentelee koulutuskoordinaattorina. Valmistumisen jälkeen hän toivoo pääsevänsä johtotehtäviin johonkin urheiluorganisaatioon. Hän on nähnyt peliuransa aikana kosolti sekä hyviä että huonoja organisaatioita ja on vakuuttunut siitä, että hyvän organisaation takana on hyvä johto.
– Hyvä johtaminen on sitä, että osaa suunnitella strategiaa viiden ja kymmenen vuoden päähän ja ymmärtää että kaikkea tekemistä ei voi laittaa yhdelle ihmiselle, hän sanoo.
Liiankin usein urheiluseuroissa yksi ihminen hoitaa kaiken ja saa lopulta sellaisen burn outin, että jää kokonaan toiminnasta pois. Sitten tilalle otetaan uusi ihminen, joka hoitaa taas kaiken yksin. Miten taustahenkilöitä sitten motivoidaan mukaan?
– Olen huomannut, että ihmiset auttavat mielellään, kun heiltä pyytää apua. Ensimmäinen asia onkin se, että oppii pyytämään ja ottamaan vastaan apua. Urheilun parissa toimiville raha ei ole tärkein asia, vaan se, että saa kutsun yhteiseen saunailtaan. Että joku muistaa kiittää ja muistaa sun nimen. Urheilumaailmassa on paljon sellaisia taustahenkilöitä, jotka ovat vuosia tehneet kovaa duunia ilman, että johto on koskaan kysynyt, mitä kuuluu, Koivisto päivittelee.
Suomessa amerikkalaisten jalkapalloseurojen suurin ongelma on Koiviston mukaan kuitenkin se, ettei ammattitaitoista väkeä ole varaa palkata.
– Täällä on monta SM-tasolla pelaavaa seuraa, jossa ei ole ainuttakaan palkattua työntekijää. Seuratyöntekijöiden kautta myös urheilun ja tapahtumien taso nousee. Kun taustaorganisaatio on kunnossa, pelaajat voivat keskittyä pelaamiseen ja valmentajat valmentamiseen, eikä siihen, onko joku kadunvarsikyltti paikoillaan, Koivisto sanoo.
Fiksujen laji
Koivisto aloitti amerikkalaisen jalkapallon jo lapsena isoveljensä Kalle Koiviston perässä. Isoveljeä suurempi houkutin lajin pariin oli kuitenkin sen taktisuus ja fyysisyys.
– Ammattiuran aikana opeteltavat pelikirjat saattoivat olla 100-sivuisia. NFL:ssä taktisen puolen opiskelu on päivittäistä. Siellä pelaa fiksuja tyyppejä, jotka tulevat huippuyliopistoista. Juuri taktisuuden vuoksi voin oppia lajista edelleen uusia asioita, Koivisto selittää täynnä intoa.
Lisäksi hänen mielenkiintoaan on pitänyt yllä se, että 190-senttisen ja satakiloisen runkonsa sekä nopeutensa vuoksi hän on pystynyt pelaamaan monia eri pelipaikkoja.
– Viime vuonna pelasin pelinrakentajaa, sitä ennen tukimiestä ja sitä ennen puolustuksen linjaa, hän alkaa laskeskella.
– Oikeastaan hyökkäyksen linja on ainoa paikka, jota en ole pelannut.
Valmentamisen hän aloitti 14-vuotiaana ja siitäkin hän nauttii edelleen.
– Erityisesti nuorten valmentaminen on hauskaa. Usein lahjakkuudet huomaa nopeasti, mutta jotkut yllättävät vasta vuosien päästä. Tässä lajissa paras pelaaja ei ole aina se joukon paras urheilija, vaan se, joka uskaltaa mennä ja osaa kuunnella. Tässä tarvitaan mielen lujuutta. Välillä treeneihin tulee sellaisia tatuoituja bodareita huutelemaan. Sitten, kun tulee ensimmäinen osuma, he katoavat, Koivisto naurahtaa.
Loukkaantumisia pyritään kuitenkin viimeiseen asti välttämään hyvällä lämmittelyllä ja fysiikkatreeneillä.
– Joskus on tutkittu, että tavallisessa jalkapallossa sattuu enemmän loukkaantumisia. Mutta tuleehan niitä. Minullakin on murtunut kylkiluut monta kertaa. Polvi on leikattu kolme kertaa, nilkka on leikattu, seuraavaksi kuvataan varvas ja sitten sormi on tämmöinen, hän sanoo ja näyttää kättään, josta pikkusormi sojottaa eri suuntaan kuin muut.
Isoveljestä tuli yksi Euroopan parhaista pelaajista ja Suomen parhaista valmentajista. Häneltä kysellään neuvoa säännöllisesti, mutta Mayhemiin häntä ei vielä olla puhuttu mukaan.
– Hän on tässä lajissa niin intohimoinen, että jos lähtee johonkin mukaan, niin lähtee sitten täysillä. Ja nyt hän haluaa keskittyä perheeseen, pikkuveli selventää.
Janica Vilen
