KOLUMNI. ”Ensin tapahtui parasta, ja sitä seurasi pahinta, mitä kansakunta voi kohdata.”
Näin kiteytti uudenvuodenpuheessaan vasta uudelleen valittu tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö itsenäisyytemme alkutaipaleen, kun vuoden 1917 itsenäisyyttä seurasivat vuoden 1918 tapahtumat.
Kun viime vuonna juhlimme maamme 100-vuotista itsenäisyyttä, tulemme tänä vuonna varmasti monissa yhteyksissä muistamaan nyt sadan vuoden takaista sisällissotaa. Näin tehtiin viime viikon perjantaina myös eduskunnassa, jossa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat esittivät yhteisen kannanottonsa sisällissodan muistohetkessä.
Puheenjohtajat toivoivat, että vuoden 1918 tapahtumien muistoa kunnioitetaan Suomessa sovinnon hengessä. Samaa sovinnon teemaa korosti presidentti Niinistökin: ”Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.”
Sekä eduskunnan tilaisuuden että presidentin puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota siihen ainutlaatuiseen eheyteen ja yhteishenkeen, joka vaikeista ja monin tavoin traumaattisistakin tapahtumista huolimatta onnistuttiin saavuttamaan ennen talvi- ja jatkosotaa. Nämä kansalliset voimainponnistukset pystyttiin kohtaamaan hämmästyttävän yhtenäisinä. Sama yhtenäisyys mahdollisti maan jälleenrakennuksen ja nousun maailman arvostetuimpien kansakuntien joukkoon.
Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa. Se on viisaasti sanottu. Sovinto ja sen varaan rakentuva yhtenäisyys eivät synny itsestään. Niitä on ”hierottava”, niitä on työstettävä. Tämä on totta paitsi kansallisesti, kun puhutaan koko yhteisön kokemuksista, myös yksittäisten ihmisten kohdalla. Aivan oikein sanomme, että ”on tärkeätä olla sinut oman itsensä ja oman menneisyytensä kanssa.”
Monien ihmisten elämää leimaavat jossain matkan varrella koetut haavoittavat kokemukset. Usein nämä kokemukset juontavat kaikkein lähimmistä ihmissuhteista. On kirjaimellisesti suurta armoa, jos ja kun näitä kokemuksia pääsee työstämään rakentavalla tavalla. Aina tämä ei ole mahdollista niiden lähimpien kanssa, jotka ovat olleet aiheuttamassa haavoja. Mutta työstäminen ja sinuiksi pääseminen on mahdollista muutoinkin.
Sovinto ja sovinnon tekeminen ovat tietysti aivan kristillisen uskonkin ydintä. Oman aikansa oppinut Saulus Tarsolainen, alias Paavali, kirjoitti mestariteoksessaan Roomalaiskirjeessä:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.”
Nuo Paavalin kirjaamat sanat tarkoittavat, että voimme olla sinut Jumalan kanssa. Se antaa vahvan perustan olla sinut myös oman menneisyytensä ja tätä kautta sovinnossa toistenkin kanssa.
Juhana Markkula
Nousiaisten kirkkoherra
