Kahdeksantena joulukuuta, suomalaisen musiikin päivänä ja Sibeliuksen syntymäpäivänä, Akademiska Orkestern konsertoi jälleen kerran Turun tuomiokirkossa. Konsertin yhteydessä jaettiin Axel Gabriel Ingelius (AGI) -kunnianosoitus jo yhdeksännen kerran.
Tänä vuonna AGI-kunnianosoituksen saa oopperalaulaja Matti Salminen, joka on monilla tavoin edistänyt Suomen musiikkielämää. Hän kuuluu merkittävimpiin oopperalaulajiin niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Hän on esiintynyt muun muassa New Yorkin Metropolitan-oopperassa, Wienin ja Berlinin valtionoopperoissa sekä Bayreuthin oopperafestivaaleilla.
Matti Salminen on ollut suomalaisen oopperataiteen lähettiläs maailmalla.
Hänen karismaattiset esityksensä, syvä bassoääni ja intensiiviset tulkinnat ovat toimineet esikuvina myös monille nuorille oopperalaulajille. Lisäksi hän on perustanut Matti Salmisen säätiön, joka tukee kotimaisia nuoria laulajia.
Akademiska Orkestern perusti 2017 Axel Gabriel Ingelius -kunnianosoituksen huomioidakseen henkilöitä, yhteisöjä tai muita tahoja, joilla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen sekä alan arvostukseen.
Samalla orkesteri on halunnut kunnioittaa säveltäjä Axel Gabriel Ingeliusta, joka muun muassa toimi Katedralskolan i Åbo -opinahjon opettajana. Hän sävelsi Suomen ensimmäisen, uraauurtavan sinfonian vuonna 1847 ja kirjoitti romaanin Harmaa linna (1851), jota pidetään ensimmäisenä suomalaisena kauhuromaanina.
Axel Gabriel Ingelius -kunnianosoituksen saajia vuosien varrelta ovat muun muassa säveltäjä Sebastian Fagerlund, professori Hannu Salmi ja tohtori Jenni Haukio.
Vuosi 2025 on samalla Matti Salmisen 80- ja Jean Sibeliuksen 160-vuotisjuhlavuosi.
Turun Seutusanomat




