Kesäteatteri | Turun oma prinsessa saapuu ensi-iltaan

0
294

Samppalinnan Kesäteatterin ensi-illassa on 18.6. Niina Lahtisen käsikirjoittama, teatterin taiteellisen johtajan Jukka Nylundin säveltämä ja Petrus Kähkösen ohjaama musikaali JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa.

JAGELLONICA! – Turun oma prinsessa on vauhdikas ja komediallinen tulkinta todellisen historiallisen prinsessan, lopulta myös Ruotsin kuningattareksi päätyvän Katariina Jagellonican elämästä 1500-luvun Turussa.

Historiallisiin faktoihin perustuva teos leikittelee vaihtoehtoisilla tulkinnoilla puolalaisesta prinsessa Katariina Jagellonicasta, joka päätyi tahtomattaan poliittiseksi pelinappulaksi keskelle valtataistelua Suomeen nuoren herttuan puolisoksi.

Rooleissa nähdään Kaisa Hela, Lari Halme, Linda Hämäläinen, Ria Kataja ja Antti Lang. Musikaalia säestää tuttuun tapaan muusikoista koostuva livebändi. Musiikin sovittajana toimii teoksen kapellimestari Tony Sikström.

Esityskausi: 14.6.–23.8.2025 (ensi-ilta 18.6.)
Samppalinnan Kesäteatteri viettää 65-vuotisjuhlavuottaan. 

Katariina Mäkinen-Önsoy