Sauvon kesäteatterissa esitetään klassikkoromaaniin perustuva näytelmä Pikku naisia. Neljän sisaruksen kasvutarina 1860-luvun Yhdysvalloissa resonoi ajassamme edelleen ja inspiroi yhä uusia sukupolvia. Sisaruksista omapäisin on Jo, joka kapinoi rohkeasti sääty-yhteiskunnan odotuksia vastaan nuorena intohimoisena kirjailijana.
Pikku naisia on elämää pursuava koskettava draama, joka tuodaan Selkun lavalle Jon leikkisällä surrealismilla ja nykytanssilla. Pikku naisia on ennen kaikkea tarina nuoren kirjailijan oman äänen ja tarinan löytämisestä.
Louisa May Alcottin vuonna 1868 julkaistuun romaaniin pohjautuvan näytelmän ohjaa teatteriohjaaja & käsikirjoittaja Heini Vahtera. Esityksen musiikin on säveltänyt ja sovittanut Mikko Väärälä. Pukusuunnittelu on Laura Hannulan käsialaa ja lavastussuunnittelusta vastaa Wille Heino. Koreografina toimii Mirjami Ojala.
Esityskausi: 11.7.–9.8.2025.
Vahtisten kulttuurikesän luentosarja liittyy Sauvon kotiseutumuseon kesänäyttelyn ja Selku ry:n kesäteatterinäytelmän teemoihin. Tiistaina 3.6. kuultiin kulttuurihistorian dosentti Maarit Leskelä-Kärjen luento ”Kirjoittavien sisarten kulttuurihistoriaa 1800-luvulla”. Tiistaina 24.6. on vuorossa FM Iida-Maria Tanhuan Rusetteja ja polvihousuja – lapsuus sotien jälkeisessä Suomessa -luento. Sunnuntaina 6.7. näkökulman aiheeseen ”Pikku naisista Polvan Tiinaan: Tyttökirjojen suositut sankarittaret” tuo KT Sara Kokkonen. Tilaisuudet alkavat kello 18.
Katariina Mäkinen-Önsoy