Suomen suurin rock-festivaali Rockfest alkoi Turun Artukaisten kentällä ja Gatorade Centerissä torstaina 12. kesäkuuta.
Kolmipäiväinen festivaali tarjoaa yleisölle kiinnostavan läpileikkauksen kotimaisesta ja kansainvälisestä rockista sekä metallista. Luvassa on keikkoja merkittäviltä rock-legendoilta ja suosituilta kotimaisilta yhtyeiltä. Rockfest soi kaikkina päivinä kolmella lavalla.
Musiikin, ruuan ja juoman lisäksi Rockfest on muutakin. Yleisöllä on mahdollisuus hypätä maailmanpyörän kyytiin ja ihailla keikkoja yläilmoista. Lisäksi Radio Rock Villagessa on lukuisia pisteitä, muun muassa radion lähetyskontti ja artistien nimikirjoituskeikkoja.
Uuden muotoilun keitaalla yleisö voi osallistua vaikkapa korupajaan, piirtää muotokuvia, suunnitella laukkuja tai tehdä kasvomaalauksia.
Rockfestin festaripäivät kruunaavat tapahtuman kolmena virallisena etko- ja jatkokumppaneina turkulaiset Jokilaiva Lulu, Bar Fredrik ja Yökerho Doris.
Turun Seutusanomat