MIELIPIDE.
Raision keskustan kehittäminen on käynnistymässä. On tärkeää varmistaa, että Raision keskusta pysyy helposti saavutettavana ja elinvoimaisena sekä rakennustöiden aikana että niiden jälkeen. Vaikka tunneli parantaa valmistuttuaan liikenteen sujuvuutta ja palvelee myös paikallisia asukkaita, yrittäjiä, yrityksiä sekä Suomen ulkomaankauppaa E18-väylän muodossa, joka kulkee Naantalin satamasta Vaalimaalle, on muistettava, ettei tunnelissa ohikulkeva liikenne tuo alueelle lainkaan tuloja. Raisiolaiset yrittäjät ovat kaupungin talouden perusta, mutta heidän toimintansa voi kärsiä työmaa-aikaisista liikennejärjestelyistä.
Rakennustyöt voivat vähentää asiakasvirtoja, etenkin ikääntyneen väestön osalta, jos he kokevat työmaan ja sen liikennejärjestelyt hankaliksi. Pahimmillaan asiakkaat siirtyvät käyttämään muiden alueiden palveluita eivätkä palaa keskustaan, kun työmaa on ohi. Siksi on tärkeää suunnitella rakennusaikaiset liikennejärjestelyt huolellisesti ja tiedottaa niistä selkeästi, jotta keskustaan on helppo tulla kaikilla kulkumuodoilla. Raision keskustan yritykset eivät pärjää pelkästään paikallisten asukkaiden varassa, vaan ne tarvitsevat myös muualta tulevia asiakkaita.
Tunnelityömaan liikennejärjestelyiden tulee huomioida myös paikalliset yrittäjät, eikä vain ajoneuvoliikennettä, jotta keskustan elinvoimaisuus säilyy. Yrittäjät ja yritykset tuovat mukanaan välttämätöntä ajoneuvoliikennettä keskustaan, mutta millä tunnelissa ohi ajavat ihmiset saadaan keskustan elinvoimaa lisäämään?
Tunnelin valmistuttua on mahdollista, että keskustan ohittaminen koetaan liian helpoksi ja palvelutkin ovat jo siirtyneet muualle. Tämän estämiseksi olisi tärkeää, että sekä Raision asukkaat että keskustan yritysten nykyiset käyttäjät hyödyntäisivät paikallisia yrityksiä myös rakennustöiden aikana. Jos yritys menettää asiakkaansa työmaan ja liikennejärjestelyjen vuoksi, he eivät välttämättä palaa sen valmistuttuakaan.
Tunnelihanke tuo mukanaan myös myönteisiä vaikutuksia: liikenne sujuvoituu, hiilidioksidipäästöt puolittuvat, melusaaste vähenee ja onnettomuudet vähenevät tieosuudella. Lisäksi tiehankkeen valmistuttua Raision keskustan maankäytön kehittäminen saa uutta virtaa.
Hankkeen kustannusarvio on 235 miljoonaa euroa. Hallituksen rahoituspäätös mahdollistaa yksityisen sekä julkisen rakentamisen jopa 800 miljoonan euron edestä, kun mukaan lasketaan Raision kaupungin mahdollinen tarve jopa 200 000 kerrosneliömetrin ja 600 miljoonan euron täydennysrakentamisinvestointeihin.
Olisi suotavaa, että osa tästä rahasta kohdistuisi paikallisille yrityksille, mikä vahvistaisi alueen elinkeinoelämää ja loisi työpaikkoja. Tämä kuitenkin edellyttää, että paikalliset yrittäjät ovat aktiivisia ja huolehtivat omasta kilpailukyvystään toimialallaan.
Raision Yrittäjät ry hallitus