Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla

Turun Kirjamessuilla kirja-alan näkymistä olivat keskustelemassa Siri Kolu, Jenni Haukio ja Saara Tiuraniemi.
Turun Kirjamessuilla kirja-alan näkymistä olivat keskustelemassa Siri Kolu, Jenni Haukio ja Saara Tiuraniemi.

TAPAHTUMAT.

Viikonloppuna 4.–6. lokakuuta järjestetyt Turun Kirjamessut, Turun Ruoka- ja Viinimessut sekä Levymessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan.

Messuilla vieraili viikonlopun aikana kaikkiaan 15 000 kävijää. Kävijämäärä kasvoi edellisvuosista. Tänä vuonna kävijät tuntuivat myös viihtyvän messuilla erityisen pitkään: moni tuli viettämään messuille koko päivän. Turun Kirjamessut mahdollistavat kirjojen ja keskustelujen ympärille kokoontumisen, ja tässä konseptissa on selvästi vetovoimaa.

Messukävijät olivat liikkeellä myös ostomielessä. WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen messuihin ja myös kirjamyyntiin.

– Myynti on ollut nousussa, ja etenkin perjantai saattoi olla meille kaikkien aikojen paras myynnillisesti.

Julkunen pitää Turun Kirjamessuja tärkeänä kirjasyksyn aloitustapahtumana koko kirja-alalle.

– Täällä kirja myy laajalla skaalalla ja monenlaiset teokset saavat huomiota, lisää Julkunen.

Viikonlopun aikana messulavoille nousi reilusti yli 500 esiintyjää ja ohjelmanumeroita oli yli 300.

Messuilla esiintyi runsas joukko tänä vuonna julkaisseita kotimaisia kirjailijoita sekä muita ajankohtaisia keskustelijoita. Esimerkiksi Millariikka Rytkönen, Tarja Halonen ja Meri Valkama, Jenni Haukio, Satu Rämö ja Anni Kytömäki vetivät katsomot täyteen.

Olavi Uusivirran ja Antti Nylénin keskustelu rakkaudesta kirjoihin sai ihastuneen vastaanoton. Myös kirjasomen tuottama ohjelma oli suosittua, samoin monet kulttuuri- ja kirja-alaa käsittelevät paneelikeskustelut. Monipuolinen ohjelma keräsi kiitosta messukävijöiltä.

– Turun Kirjamessut ovat koko maan mittakaavassa ainutlaatuiset. Sanalla sanoen niitä rakastetaan. Niillä on pitkät perinteet ja silti ne uudistuvat joka vuosi. Esimerkiksi tänä vuonna ohjelmassa oli yhteistyötä teatterien ja näytelmäkäsikirjoittajien sekä kirjasomen ja cosplayn harrastajien kanssa, iloitsee Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen.

Kirja à la Carte -palkinnot jaettiin Juha Ruusuvuorelle ja Ann-Christin Antellille.
Ruokalavalla lautaselle Kreetan makuja toi paimiolaisen WMountainsin Katja Lahti. Turkulainen keittiömestari Jesse Söderlund taikoi kreetalaisia herkkuja näistä raaka-aineista.
Ruokalavalla lautaselle Kreetan makuja toi paimiolaisen WMountainsin Katja Lahti. Turkulainen keittiömestari Jesse Söderlund taikoi kreetalaisia herkkuja näistä raaka-aineista.

Turun Kirja- ja Ruokamessujen yhteinen Kirja à la Carte 2024 -palkinto myönnettiin kirjailija Juha Ruusuvuorelle romaanista Keskusteluja vainajien kanssa (WSOY).

Kirja à la Carte on tunnustuspalkinto sellaiselle fiktiiviselle teokselle, jossa ruoalla on näkyvä rooli. Viime vuonna palkinnon sai kirjailija Ann-Christin Antell ja hänen Puuvillatehdas-trilogiansa.

Myös Turun Ruoka- ja Viinimessujen tarjonta kiinnosti messuväkeä. Tero Salmi Peltopojasta kehuu messujen tunnelmaa ja kertoo, että leipä on mennyt hyvin kaupaksi.

– Moni kävijä on halunnut ostaa ruisleivän messutuliaiseksi.

Turun Ruoka- ja Viinimessujen ohjelmalavaa isännöi keittiömestari Jesse Söderlund. Hänen kanssaan kokkailivat muun muassa kirjailijat Heli Laaksonen ja Anna Pölkki. Esimerkiksi kuohuviinin trendejä käsittelevää ohjelmaa seurasi täysi katsomo. Ravintola-alan oppilaitokset kisasivat messuperjantaina Ruokamessukokki-kisan voitosta, ja voittajaksi kruunattiin WinNova Rauma.

Ensi vuonna Turun Kirjamessut järjestetään 3.–5.10.2025.

Turun Seutusanomat