Raision Karjalaseura viettää 65-vuotista taivaltaan

raision karjalaseura
Raision Karjalaseuran Marjatta Pikkarainen, Tuija Rihko, Sirpa Tonder-Vainio, Airi Mannonen, Anneli Minks, Mirjam Mustonen, Seppo Vainio ja Pekka Reiman Killin markkinoilla.

Kahvipannu matkasi uudelle kotiseudulle 50 vuotta evakkoon lähtemisen jälkeen.

RAISIO.

Raision Karjalaseura viettää 65-vuotisjuhliaan tänä vuonna, jolloin jatkosodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Äkkilähtö omasta kodista tuli silloin yli 400 000:lle suomalaiselle. Rajan lähellä sotien aikaan asuneista monella oli yhteensä kolme evakkomatkaa.

raision karjalaseura
Pekka Reiman esittelee Karjalasta tuomaansa kahvipannua, joka saattaa olla sama, jolla hän leikki aikanaan 3-vuotiaana juuri ennen evakkoon lähtemistä.

Merkkivuosien kunniaksi Raision Karjalaseura toi elokuun lopulla pidetyille Killin markkinoille esille vanhoja esineitä. Yhdistyksen hallitukseen kuuluva Pekka Reiman kertoo, että esillä olleet esineet, kuten esimerkiksi kahvimylly, kahviprännäri, silitysrauta sekä siirtolaisuuden ikonina tunnettu kuva Evakko-Kristuksesta, ovat kaikki heidän kodeistaan peräisin.

– Olin kolmevuotias, kun jouduimme lähtemään evakkoon. Ei ole muuta muistikuvaa kuin se, että leikin hiekkakasalla ja laitoin hiekkaa vanhaan kahvipannuun, Reiman sanoo.

Ihmeellinen asia tapahtui, kun hän suuntasi kotiseutumatkalla Karjalaan vuonna 1994.

– Löysin sieltä multakokkareen sisältä vanhan kahvipannun, ja oletin, että se voisi olla mahdollisesti sama pannu, jolla aikanaan leikin, Reiman jatkaa.

Raisioon muutti sotien jälkeen noin 420 karjalaista, joista yli 300 tuli Kuolemajärveltä. Raisiossakin sijoituksia tehtiin järjestelmällisesti, esimerkiksi Mahittulan alueelle muutti noin 70 Pihkalan kylän asukasta. Eniten karjalaisia muutti Hintsaan.

Raision Karjalaseura perustettiin vuonna 1959, kun asutustoiminta ja taloudelliset kysymykset oli saatu ratkaistua, joten seuran tehtävä oli toimia karjalaisten henkisenä yhdyssiteenä. Ja sama tehtävä sillä on edelleenkin.

Tokkilassa pidettävät tarinaillat jatkuvat syyskaudella. Karjalaseuran 19.9. järjestämän tarinaillan vieraana on Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio, joka kertoo Raision ajankohtaisista asioista. Loppuvuodesta tarinaillan teemana on 65-vuotias Raision Karjalaseura.

Karjalaista kirkkopyhää vietetään Raision kirkossa lokakuussa, talvisodan syttymisen muistohetkeä marraskuussa ja itsenäisyyspäivän messun jälkeistä perinteistä lippuvartiota ja seppeleenlaskutilaisuutta joulukuussa.

Kotiseutuaktiivi Altti Koivisto kirjoitti Raision Karjalaseuran 60-vuotisjuhlavuonna julkaistun Koti Raisiossa, juuret Karjalassa – Raision Karjalaseura ry. 1959–2019 –teoksen.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

raision karjalaseura
Killin markkinoilla Raision Karjalaseuran teltalla oli esillä vanhaa esineistöä. Kristuksen kuvasta tuli tärkeä ikoni siirtolaisten keskuudessa, ja sillä oli keskeinen sija ortodoksien kodeissa uusilla asuinseuduilla eri puolilla Suomea. Kansan suussa ikoni sai nimen Evakko-Kristus.