TAPAHTUMAT.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) kiertää Hävikkiviikolla 23.–29. syyskuuta toimialueensa kunnissa jakamassa tietoa ruokahävikin vähentämisestä.
Ympäristöneuvojilta voi kysyä jätehuoltoasioista keskiviikkona 25.9. puoliltapäivin Naantalin torilla ja iltapäivällä Ruskon torilla. Torstaina kiertue kaartaa Paraisten K-Supermarket Reimarin kautta Kaarinan K-Supermarket Katariinaan ja lopulta Raision torille. Perjantaina LSJH:n hävikkikiertue saapuu S-market Paimioon ja Sauvon toimintakeskus Pihlajaan.
LSJH:n neuvojat ovat mukana myös Liedon kaupungintalon parkkipaikalla 29. syyskuuta kello 10–15 pidettävillä Mikkelin markkinoilla. LC Liedon järjestämät Liedon Mikkelinmarkkinat edustavat elävää markkinaperinnettä jo keskiajalla toimineella Sauvalan kauppapaikalla.
Hävikkiviikolla Turussa, Salossa ja Uudessakaupungissa opetellaan laittamaan rippeistä ruokaa. Uudenkaupungin yhtenäiskoululla pidettävään hävikkiruokakurssiin voi ilmoittautua vielä täällä.
Ruokahävikillä tarkoitetaan alun perin syömäkelpoista ruokaa, joka syystä tai toisesta jää syömättä ja päätyy jätteeksi.
LSJH:n alkukesästä 2024 tekemän sekajätteen koostumustutkimuksen mukaan ruokahävikin eli vielä pakkauksissa olevien elintarvikkeiden osuus sekajätteen seassa oli noussut 2,6 prosenttiyksikköä vuoden 2022 tutkimukseen verrattuna.
– Suurin osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa: perunat itävät jääkaapin perukoilla pussiinsa, kermaviili jää käyttämättä ja leipä homehtuu pakkaukseensa, kun sitä on ostettu kerralla liikaa, LSJH:n ympäristökasvatuksen ja jäteneuvonnan palvelupäällikkö Katariina Humalamäki luettelee.
Hävikkiviikko pyrkii vaikuttamaan erityisesti kuluttajiin, jotta kotitalouksien ruokahävikkiä saataisiin vähennettyä.
– Kun oppii suunnittelemaan viikon ruokalistan etukäteen ja hyödyntämään tähteitä, on mahdollista säästää niin luontoa kuin rahaa. LSJH:n hävikkikiertueella pyritään lisäämään asukkaiden tietoa hävikin vaikutuksista ympäristöön ja jakamaan helppoja arkisia vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen, Humalamäki sanoo.
Valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteena on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Myös Lounais-Suomen jätehuolto-ohjelmaan on kirjattu yhdeksi LSJH:n jäteneuvonnan painopisteeksi ruokahävikin vähentäminen.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Hävikkiviikon aikataulu löytyy Lounais-Suomen Jätehuollon sivuilta.