VG-62 ringette järjestää C-nuorten SM-turnauksen

VG-62 ringette C-joukkue
Yhdeksän joukkueen ylemmän jatkosarjan voittoa pääsivät tuulettamaan VG-62:n C-nuoret. Kuva: Yelda Pir.

VG-62 ringeten juuret ovat syvällä Naantalin historiassa. Siitä huolimatta seura järjestää C-SM-turnauksen vasta ensimmäistä kertaa. 

RINGETTE.

Naantalin VG-62 ringette järjestää ensimmäistä kertaa ringeten C-nuorten SM-turnauksen 5.–7. huhtikuuta.

Turnaukseen osallistuu 17 joukkuetta ympäri maan. Turnaus on ikäluokan kauden merkittävin tapahtuma, sillä sen päätteeksi yksi joukkueista kruunataan Suomen mestariksi.

Turnaus pelataan neljässä lohkossa, minkä jälkeen aletaan ratkoa sijoituksia. Finaalijoukkueet selvitetään lohkovaiheen, puolivälierien ja välierien kautta. Välierät ja finaalit pelataan sunnuntaina 7. huhtikuuta.

VG-62 ei ole koskaan aiemmin isännöinyt C-SM-tapahtumaa, vaikka se on yksi maamme vanhimpia ringetteseuroja. Nuorempien junioreiden turnauksia on pelattu Kuparivuorella sen sijaan runsain mitoin vuosien aikana. Etenkin seuran juniori- ja nuorten joukkueet niittävät mainetta myös muilla ringettekentillä.

Turnauksen suunnittelu on aloitettu jo viime syksynä, ja järjestämiseen on kerätty tehokas ryhmä vapaaehtoisia seuratoimijoita. Itse turnaus tulee olemaan näytönpaikka perinteikkäälle seuralle, ja sen onnistumiseen edellytetään koko jaoston panosta.

C-sarjan ylemmässä jatkosarjassa edettiin maaliskuun lopulla uusintaotteluun, joka toi VG-62:n C-nuorille ylemmän jatkosarjan kultamitalit. VG-62 voitti siis valtakunnallisen sarjan, joten paikallisylpeydellä on todellinen mahdollisuus taistella Suomen mestaruudesta.

Otteluohjelma, osallistuvat joukkueet sekä lisäinfoa löytää C-nuorten SMturnaus -sivustolta.

Kaikki ottelut molemmissa halleissa striimataan Ringetteliiton YouTube-kanavalle.

Turun Seutusanomat