Ruskon Nanny-palvelu – arkijärkinen vastaus lasten mielenterveyspalveluihin

Ruskon kunta on onnistuneesti vakiinnuttanut vuonna 2021 lanseeratun Nanny-palvelunsa, joka on osoittautunut merkittäväksi voimavaraksi lasten mielenterveys- ja perhepalveluiden uudistamisessa.

RUSKO.

Ruskon kunnan viimeisimmän hyvinvointikertomuksen mukaan lastensuojelun avohuollossa alaikäisten lasten määrä Ruskolla on laskenut poikkeuksellisen tehokkaasti, erityisesti pienten lasten osalta. Samalla lastenpsykiatrian palveluiden käytössä Ruskolla jäätiin koko maan tasosta reilusti. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia Ruskolla on noin kolmasosa koko maahan verrattuna.

Tuoreimmat tilastot kertovat selkeästä kehityksestä lastensuojelun ja psykiatristen palveluiden tarpeessa.

Ruskon Nanny-palvelu kehitettiin osana omaa hyvinvoinnin edistämisen työn uudistamista, jossa painopiste on tukea arkijärkisellä ja ratkaisukeskeisellä tavalla lapsiperheiden arkea. Nanny-palvelua, kotiin lainattavaa kasvatusalan ammattilaista, hyödyntää vuosittain noin 60 perhettä.

Palvelu on joustavaa, räätälöityä ja kaikkien Ruskon alueen perheiden saatavilla maksutta vain päivän parin varoitusajalla. Nannyn ”lainaaminen” tapahtuu kunnan kotisivuilta löytyvän yhteydenottonapin avulla, yhtä helposti kuin ruuan tilaaminen netistä. Useimmat yhteydenotot koskevat tavallisia perhe-elämän haasteita: uhmaikää, kiirettä ja jaksamisen pulmia.

Ruskon hyvinvointijohtaja Mikko Hulkkonen iloitsee palvelun myönteisistä vaikutuksista. Vaikka hän ei suoraan väitä niiden johtuvan pelkästään Nanny-palvelusta, Hulkkonen korostaa Ruskon lasten, nuorten ja perheiden tukiverkoston saumatonta yhteistyötä, joka tarjoaa asiakkaille nopeaa ja joustavaa apua monipuolisesti eri palveluiden kautta, osaksi perheiden arkea.

Vaikka Ruskolla on saavutettu merkittäviä tuloksia, Hulkkonen painottaa jatkuvan kehityksen tarvetta perheiden palveluissa.

– Resurssien tarkastelussa palvelujen oikea-aikaisuuden merkitys on kriittinen asia, ja yhteistyötä on tehtävä sekä kunnissa että hyvinvointialueella, jotta apua saadaan perheiden avuksi vaikuttavalla tavalla. Hulkkonen muistuttaa, että positiivisen kierteen syntymiseen tarvitaan nopeaa, tehokasta ja leimaamatonta arjen apua, ei pelkkää ongelmien tutkimista ja arviointia, hän sanoo.

Ruskolla onkin onnistuttu vastaamaan ruskolaisten perheiden tarpeisiin jo ennen varsinaisten asiakkuuksien syntymistä, ja siten lisäämään lapsiperheiden luottamusta siihen, että apua on saatavissa erilaisiin perhe-elämän pulmiin. Hulkkosen mukaan tämä on tuen oikea-aikaisuuden lisäksi suurin syy siihen, että avun tarve niin sanotuissa korjaavammissa viranomaispalveluissa on vähentynyt.

Nanny-palvelu on saanut asiakkailtaan erinomaista palautetta, ja peräti 100 prosenttia asiakkaista suosittelisi palvelua ystävälleen. Vuonna 2022 palvelu voitti valtakunnallisen Hyvä käytäntö -palkinnon yleisöäänestyksen.

Turun Seutusanomat

 

 

Tiesitkö?

• Ruskon nanny-palvelun tausta-ajatuksena on ollut, että palvelun vaikuttavuus syntyisi sen helposta saatavuudesta ja paikallisesta tunnettuudesta: mitä nopeammin, mitä helpommin ja mitä laajemmin ratkaistaviin pulmiin haettaisiin apua, sen nopeammin ja kustannustehokkaammin ne ratkeaisivat.
• Lainattava nanny-palvelu vastaa lapsiperheiden odotuksiin helpottaen avun hakemista aikaisessa vaiheessa, jolloin avun koettu vaikuttavuus kasvaa.
• Ruskon nanny – lainattavaa kasvatusapua lapsiperheille voitti yleisöäänestyksen vuoden 2022 Hyvä käytäntö -kilpailussa (Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia).
• Tarkoitus on laajentaa nanny-palvelua myös muihin kuntiin. Maaseutumaisten pienten kuntien vahvuus on siinä, että ne kykenevät kehittämään paikalliset tarpeet huomioivia, tunnistettavia ja yhteisöllisyyttä vahvistavia palveluja.