Kotiäänestykseen ilmoittauduttava viimeistään tiistaina 16. tammikuuta

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetään 28. tammikuuta. Ennakkoon voi äänestää keskiviikosta 17. tammikuuta tiistaihin 23. tammikuuta asti.

VAALIT

Presidentinvaalit lähestyvät, sillä ennakkoäänestys järjestetään Suomessa keskiviikosta 17. tammikuuta tiistaihin 23. tammikuuta. Kotiäänestykseen haluavien on oltava myös nyt liikkeellä, sillä kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy tiistaina 16. tammikuuta kello 16.

Kotona voi äänestää ennakkoon, jos äänestäjän kyky liikkua ja toimia on niin rajoittunut, ettei hän pääse ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava oman kotikunnan keskusvaalilautakunnalle, ja siis viimeistään päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Ennakkoon äänestäessä mukaan on otettava kuvallinen henkilöllisyystodistus; poliisin myöntämä henkilökortti, passi tai ajokortti.

Kotiin tulleen äänioikeustodistuksen voi ottaa ennakkoäänestykseen mukaan, mutta se ei ole välttämätön.

Ennakkoäänestyspaikat kunnittain löytyvät Oikeusministeriön nettisivuilta osoitteesta https://tulospalvelu.vaalit.fi/TPV-2024_1/fi/kuntalista.html.

Ennakkoon voi äänestää muun muassa useissa kauppakeskuksissa sekä monissa kunnissa kirjastoissa ja/tai kunnan- tai kaupungintaloilla.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken toinen kierros, jonka varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11. helmikuuta. Toisen kierroksen ennakkoäänestys on 31. tammikuuta – 6. helmikuuta.