Talviloman kursseilla seikkailtiin merenalaisissa maailmoissa

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssi
Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssin 8–10-vuotiaiden ryhmään osallistuneet Milja, Aurin, Viktorija ja Malla teoksineen. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Interaktiiviset etätutkimusmatkat merten syvyyksiin toimivat alakouluikäisistä koostuneen Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston talvilomaleirin inspiraationlähteenä.

LAPSET.

Koululaiset ovat viettäneet lomiaan viime viikkojen aikana ulkoillen ja tapahtumiin osallistuen. Monipuolisista aktiviteeteista tunnetussa Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuistossa järjestettiin tuttuun tapaan talvilomakursseja, joiden teemana oli tänä vuonna Syvyyksien Seikkailijat.

Neljänä päivänä kokoontuneilla kursseilla askarreltiin erilaisista materiaaleista mereneläviä, joihin lapset saivat inspiraatiota aivan oikeista eläinlajeista; kaloista, merihevosista ja meduusoista. Eläinten väritys sen sijaan saattoi olla hyvinkin mielikuvituksellista.

Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssin 8–10-vuotiaiden ryhmään osallistuneiden Aurin Abdoullaburin ja Milja Kiven mukaan kurssilla annetut tehtävät olivat mukavan jännittäviä.

– Kurssipäivät alkoivat aamuhetkillä Timantti-teatterissa, jossa esitetyt kuvat ja videot antoivat meille innoitusta taidepajassa toteuttamiimme teoksiin, Aurin totesi.
– Taidepajasta saa uusia ideoita myös kotona askarteluun, Milja sanoi ja lisäsi kuvaamataidon ja käsitöiden kuuluvan hänen lempiaineisiin koulussakin.

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssi
Viktorija ja Sara viimeistelevät merihevostöitään Syvyyksien Seikkailijat -näyttelyyn. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Espoosta talvilomallaan isoäitinsä luokse Turkuun matkustaneesta Malla Junkkarista sekä turkulaisesta Viktorija Jelkinasta oli kivaa, että teokset laitettiin esille kaikille avoimeen näyttelyyn.

– Pyysin, että mummini ja serkkuni voisivat ottaa kuvia näyttelystä, koska minun pitää mennä takaisin kotiin ennen näyttelyn avajaisia. He myös hakevat työt pois Seikkailupuistosta puolestani. Olen kyllä käynyt täällä kesällä leikkimässä, mutta oli ihanaa, että mummi bongasi Seikkiksestä tällaisen kivan talvilomakurssin, Malla iloitsi Syvyyksien Seikkailijat -näyttelyn avajaisten kynnyksellä.
– Seikkailupuisto on minun lähipuistoni, joten tulen usein leikkimään ja eväitä syömään tänne kavereiden kanssa. Osallistun mielelläni myös kursseille, joissa saa käyttää luovuuttaan, Viktorija sanoi.

Innokkaat nuoret syvyyksien seikkailijat kertoivat oppineensa paljon muun muassa merihevosista, pallokaloista sekä krottikaloista, jotka näyttävät siltä, että niillä olisi lamppu päänsä päällä.
Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Syvyyksien Seikkailijat
Syvyyksien Seikkailijoiden meduusat ja pallokalat saivat kurssilaisten käsissä mielikuvituksellisen värityksen. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

– Timantti-teatterissa pidetyissä interaktiivisissa päivänaloituksissa saimme kuulla kiintoisia faktoja muun muassa maapallon vesipinta-alasta, joka on 75 prosenttia. Tieto siitä, että vain 5 prosenttia tuosta alasta on tutkittua, sai mielikuvituksemme kunnolla liikkeelle taidepajoihin siirtyessämme, kommentoi Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston tuottaja Susanne Nieminen.
– Inspiraatiota haimme myös Google Earthin Ocean -näkymästä, jonka avulla voi sukeltaa merten pintojen alle etänä sovelluksen välityksellä, jatkoi Nieminen.

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssilla valmistuneiden teosten merenalaiseen maailmaan sijoittuva näyttely oli esillä Timantti-teatterissa helmikuun lopulla. Lasten teokset heräsivät ikään kuin eloon valotaiteilija Antti Kulmalan näyttelytilaan asentamien äänimaisemien ja liikkuvan valo- ja videomateriaalin myötä. 

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Seikkailutalo. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.
Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston Seikkailutalo. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.